Smarkside

Viime viikolla sain vuoden 2009 valmiiksi ja nyt projekti jatkuu epäloogisesti vuodesta 2012. Tämä johtuu siitä, että vuodet 2010&11 olen katsellut ja arvostellut jo aikaisemmin. Aloitin noista vuosista, mutta kun 2011 oli valmis, niin liikuttiin sen verran lähellä reaaliaikaa, että päätin pakittaa aina vuoteen 2004 saakka ja laajentaa projektia huomattavasti.

Ennen kun aloitan puskemaan uusia arvosteluja niin ajattelin, että pieni kertaus olisi paikallaan. Myös itselleni, että saa alusta alkaen juonenpäästä kiinni. Koitan nyt tähän tiivistää mahdollisimman ytimekkäästi kahden vuoden tapahtumat TNA:sta ja WWE:stä.



2010 oli myllerrysten vuosi. Hulk Hogan & Eric Bischoff ottivat 4.1.2010 vetovastuun ja muutokset alkoivat heti. He toivat mukanaan nelikulmaisen kehän ja liudan vanhoja saunakavereitaan. Sean Waltmanin, Scott Hallin, Ric Flairin, Nasty Boysit ja WWE:n hylkiölistalta mm. Sean Morleyn ja Orlando Jordanin. Seassa oli kyllä kovankin luokan talenttikaappauksia, kuten Jeff Hardy, Rob Van Dam ja Mr. Anderson. Tosin se, miten heitä hyödynnettiin oli hyvin epämääräistä.
Yltiöpäisesti TNA lähti haastamaan Monday Night Raw’ta ja siirsi Impactin maananta-iltaan 8.3.2010. Katsojaluvuissa Impact otti niin pahasti pataan, että vain reilua pari kuukautta myöhemmin 13.5 Impact siirtyi takaisin torstai-iltaan. Hogan & Bischoff koittivat luoda uudestaan WCW:n, mutta eivät ymmärtäneet aikojen muuttuneen.

2010 oli äärimmäisen sekava vuosi. Hogan & Bischoff koittivat luoda TNA:sta väkisin WCW:n kaltaisen mainstream promootion. Se ei onnistunut, mutta sen sijaan monet vanhan TNA:n fanit käänsivät sille selkänsä.

2011 oli jo parempi vuosi. Kaikkein pahimmat aivopierut olivat karsiutuneet pois ja ajoittain TNA pystyi tarjoamaan oikein hyvääkin painia ja viihdettä. Taloudellisesti TNA teki rajua tappiota, mutta sai vielä pidettyä tärkeimmät painijansa palkkalistoillaan.

Vuoden 2011 lopussa TNA:n päämestari oli syksyllä hirveäksi heeliksi pamahtanut Bobby Roode. Loppuvuodesta hän oli puolustanut mestaruuttaan AJ Stylesia vastaan pariin otteeseen. Hyvässä nosteessa ollut Austin Aries oli x-divisioonan mestari ja Knockout divaria hallitsivat Gail Kim & Mickie James. Merkittävä oli myös loppuvuodesta käyty feudi Jeffien Jarrett ja Hardy välillä. Vuoden 2011 viimeinen erikoistapahtuma Final Resolution oli tasoltaan yllättävän hyvä, joten varovaisen positiivisista asetelmista lähdettiin vuoteen 2012.

Lopuksi vielä muistin virkistykseksi lista TNA:n raskaansarjan mestareista vuosilta 2010-11. Tästä saa nopeasti kuvan, ketkä olivat avainasemassa promootiossa.

Vuosina 2010-11 mikään ei uhannut WWE:n markkinajohtajan asemaa, vaikka TNA yrittikin pientä hämmennystä aiheuttaa. Näinä kahtena vuotena nähtiin kuitenkin pienoinen sukupolvenvaihdos. Shawn Michaels eläköityi kehästä kokonaan WrestleManiassa keväällä 2010. Batista jätti myöskin WWE:n taakseen kesällä 2010 ja Edge joutui lopettamaan uransa keväällä 2011. Undertaker ja Triple H siirtyivät osa-aikaisiksi painijoiksi ja esiintyivät vain harvoin. Veteraaneista myös Chris Jericho keskittyi paljon bändihommiinsa ja oli mukana varsin satunnaisesti. Jättikorporaation rattaat jauhoivat tasaisen tappavaan tahtiin, mutta kehässä tapahtui isojakin muutoksia.

Puoliväkisin WWE nosti uusia kasvoja pääotteluihin. Parhaat esimerkit ovat Sheamus ja Alberto Del Rio, jotka hyvin nopeasti pääsivät mestaruuden makuun. Mutta tähtiä syttyi myös orgaanisesti. The Miz jatkoi jo vuonna 2009 alkanutta nousukiitoaan ja oli seuraavan parin vuoden ajan firman parhaimpia heelejä ja pääsikin kantamaan jopa WWE-mestaruutta. Daniel Bryan alkoi tehdä nousuaan vuoden 2011 lopulla, mutta YES-ilmiö oli enemmän vuoden 2012 heiniä.
Ehkäpä se kovin juttu WWE:ssä oli CM Punkin hurja nousu painimaailman kuumimmaksi nimeksi kesällä 2011. Vuodenvaihteeseen 2011-12 mennessä rajuin huuma oli ehtynyt, mutta Punk oli noussut myös fanituotemyynnissä ja monilla muillakin mittareilla John Cenan ohi WWE:n ykkösfaceksi. Tämä oli merkittävä muutos ”valtatasapainoon.” Mainittavaa on myös Zack Ryderin yllättävä kansansuosio. Miehestä tuli niin iso ilmiö, että hänen nimeään huudettiin jopa The Rockin promon aikana. Tarina sai oikeastaan kliimaksinsa vuoden 2011 viimeisessä erikoistapahtumassa, TLC:ssä, kun Ryder voitti US-mestaruuden.

WWE:n menoa piristi myös se, että The Rock oli 14.2.2011 tehnyt paluun Raw’hon ja herättänyt uudelleen mielenkiintoa lajia kohtaan. Rock otteli myös ensimmäistä kertaa lähes vuosikymmeneen Survivor Seriesissä 2011. Lähdettäessä vuoteen 2012 oli jo selvää, että WrestleManiassa The Rock kohtaisi John Cenan ”once in a lifetime” ottelussa.

Vuoteen 2012 lähdettiin siitä asetelmasta, että CM Punk oli WWE:n mestari ja Daniel Bryan juuri voittanut raskaansarjan mestaruuden lunastettuaan Money In The Bank salkkunsa. Cenan ja Rockyn feudi muhi taustalla valmiina räjähtämään täyteen liekkiin alkuvuodesta. Lopuksi vielä listaus myös WWE:n mestareista vuosilta 2010-11.



WrestlingAlertin foorumilta kaivelemalla löytyy minun kaikki arvosteluni vuosien 2010-11 tapahtumista, jos jotakuta niin paljon kiinnostaa. Laitan tähän vielä perään palkintoyhteenvedon kaikista arvostelemistani vuosista 2004-11.

Nyt kun on tuo puuduttavan pitkä listakin postattu, niin lienee enää yksi asia tehtävänä.... eli tuottaa uutta materiaalia. Pyrin käynnistämään vuoden 2012 jo tämän viikonlopun nimissä!

Niin ja kommentit tietysti aina tervetulleita

What kirjoitti:2010: Kurt Angle VS. Mr. Anderson (steel cage) / TNA – Lockdown

Okei, makuasia, ja olihan tuo Anglen ja Andersonin häkkiottelu hyvä ja ehdottomasti Andersonin uran paras matsi, mutta silti...



Samana vuonna oteltiin kaikkien aikojen paras matsi, eikä se suinkaan ollut tuo Angle vastaan Anderson.

Enska kirjoitti:

What kirjoitti:2010: Kurt Angle VS. Mr. Anderson (steel cage) / TNA – Lockdown

Okei, makuasia, ja olihan tuo Anglen ja Andersonin häkkiottelu hyvä ja ehdottomasti Andersonin uran paras matsi, mutta silti...



Samana vuonna oteltiin kaikkien aikojen paras matsi, eikä se suinkaan ollut tuo Angle vastaan Anderson.

Makuasioita, mutta Michaels-Taker oli lähinnä same old shit mitä nyt uutena juttuna vain Michaelsin ura panoksena. Ei se niin hyvä ollut, ***½ maksimiarvosana.

Enska kirjoitti:

What kirjoitti:2010: Kurt Angle VS. Mr. Anderson (steel cage) / TNA – Lockdown

Okei, makuasia, ja olihan tuo Anglen ja Andersonin häkkiottelu hyvä ja ehdottomasti Andersonin uran paras matsi, mutta silti...



Samana vuonna oteltiin kaikkien aikojen paras matsi, eikä se suinkaan ollut tuo Angle vastaan Anderson.

Vuoden 2010 valintojeni takana pystyn seisomaan ja ihan rehellisesti väittämään, että Angle vs. Anderson oli otteluna parempi kuin Michaels vs. Undertaker II. Sen sijaan vuoden 2011 valinnat on hieman haulikolla ammuttu. Tein tuon yhteenvedon nimittäin heti vuoden 2011 päätteeksi. Ainakin omalla kohdalla vaatii hieman etäisyyttä, että pystyy objektiivisesti arvioimaan näitä juttuja. Nyt tuntuu todella oudolta nähdä, että olen valinnut vuoden 2011 parhaaksi faceksi kerran painineen The Rockin ja vuoden läpimurtajaksi Crimsonin. Mutta kun liian läheltä katsoo, niin ei näe metsää puilta.

Mutta joo, makuasioita.

What kirjoitti:

Enska kirjoitti:

What kirjoitti:2010: Kurt Angle VS. Mr. Anderson (steel cage) / TNA – Lockdown

Okei, makuasia, ja olihan tuo Anglen ja Andersonin häkkiottelu hyvä ja ehdottomasti Andersonin uran paras matsi, mutta silti...



Samana vuonna oteltiin kaikkien aikojen paras matsi, eikä se suinkaan ollut tuo Angle vastaan Anderson.

Vuoden 2010 valintojeni takana pystyn seisomaan ja ihan rehellisesti väittämään, että Angle vs. Anderson oli otteluna parempi kuin Michaels vs. Undertaker II. Sen sijaan vuoden 2011 valinnat on hieman haulikolla ammuttu. Tein tuon yhteenvedon nimittäin heti vuoden 2011 päätteeksi. Ainakin omalla kohdalla vaatii hieman etäisyyttä, että pystyy objektiivisesti arvioimaan näitä juttuja. Nyt tuntuu todella oudolta nähdä, että olen valinnut vuoden 2011 parhaaksi faceksi kerran painineen The Rockin ja vuoden läpimurtajaksi Crimsonin. Mutta kun liian läheltä katsoo, niin ei näe metsää puilta.

Mutta joo, makuasioita.

Itsekin kuulun siihen porukkaan (joka on kyllä käsittääkseni vähemmistössä), joka pitää tuota Michaelsin ja Undertakerin WrestleMania-revanssia vielä ykkösosaakin parempana. Koko lailla täydellinen ottelu.

Makuasioista on kiva väitellä. Jotta tämä ketju saa lentävän lähdön, niin laitan samaa vauhtia jo ensimmäisen arvostelun. Jatkossa pyrin julkaisemaan kerran viikkoon ja keskiviikko kuulostaa hyvältä päivältä. Tuohon pyrin, katsotaan sitten miten onnistuu.
Loppiainen oli juuri saatu vietettyä kun TNA tarjoili vuoden ensimmäisen erikoistapahtuman, joka oli raamatullisesti nimeltään Genesis. Paikkana oli tuttu Impact Zone ja selostajina Mike Tenay & Taz.

Kokonaisuutena Genesis jäi vähän tasapaksuksi esitykseksi, koska yksikään ottelu ei ihan huipputasolle yltänyt. Pari oikein mukavaa matsia iltaan toki mahtui, joten otetaan niistä toinen tarkkailuun.
Immortal oli vuotta 2011 suvereenisti hallinnut heeltalli, mutta sen ote oli lipsunut vuoteen 2012 siirryttäessä. Hulk Hogan oli loikannut hyvisten puolelle ja saman oli tehnyt Abyss. Tallin johtohahmoksi noussut Bully Ray ei voinut sietää Abyssin itsekkyyttä ja yritti saada Hirviön takaisin joukkoon. Mikäli Bully Ray onnistuisi voittamaan, olisi Abyssin pakko palata Immortaliin. Ottelu käytiin Monster’s Ball säännöillä, joka oli luettava Abyssin eduksi, joten ihan helppo tehtävä Kiusaajalla ei ollut.

Ottelu ei alkanut kovin lupaavasti. Aluksi oli miekkailua tuoleilla ja sitä seurasi korni ”no-sell” osio. Hieman kuin varkain tämä ottelu silti imi katsojan mukaansa. Siitä kiitos kuuluu Bully Raylle, joka oli ehdottomasti painimaailman parhaita heelpainijoita tähän aikaan. Mutta nähtiin tässä päräyttäviä spottejakin ja nämä hardcorepainin veteraanit laittoivat kroppaansa todella koetukselle.
Ihan huipputasolle yltääkseen matsi olisi tarvinnut kaikkea rahtusen verran lisää. Ottelu ylitti kuitenkin odotuksensa ja todisti sen, että oikean stipulaation ja vastustajan kanssa Abysskin pystyi edelleen olemaan varsin viihdyttävä painija.
Kesto: 15:30
Voittaja: Abyss
Arvosana: *** ½

Muuta: Ei ollut kovinkaan yllättävää, että x-divisioonalla aloitettiin. Tällä kertaa Austin Aries joutui puolustamaan titteliään kolmea haastajaa vastaan. Kid Kash, Zema Ion ja Jesse Sorensen kaikki hamusivat mestaruutta. Ottelu olikin ihan perusviihdyttävä ja sisälsi näyttävän loppuspotin, mutta ei siltikään jättänyt mitään erityistä muisteltavaa.

Devonin & Popen juonikuvio oli niin juustoinen, että se nousi camphuumorin puolelle. Mukaan oli sotkettu myös Devonin 16-vuotiaat kaksoispojat Terrence & Taryll. Tämä oli se blow-off matsi, jossa Devon sai poikiensa kanssa imelän loppuratkaisun. Tavallaan ihan hauskaa, mutta toisaalta ei.

Immortaliin kuulunut Gunner oli nauttinut viime aikoina pienestä nosteesta ja saanut Ric Flairin managerikseen. Nyt he olivat ottaneet kohteekseen Rob Van Damin. Ottelu oli todella tylsä ja mitäänsanomaton. Gunner oli puhtaasti huono ja RVD oli hälläväliä asenteella liikkeellä.

Trish Stratusin ja Litan jälkeisten vuosien kaksi parasta naispainijaa ovat mielestäni Mickie James ja Gail Kim. Nyt nämä naiset kohtasivat ja panoksena oli Gailin mestaruusvyö. Oli suuri harmi, että ottelu jäi lyhyeksi ja loppui todella typerästi. Potentiaalia olisi kyllä riittänyt. Ehkäpä illan pahin pettymys oli tämän ottelun bookkaus.

Kolossaalinen Matt Morganin & Crimsonin joukkue oli hallinnut mestaruuksia jo jonkin aikaa. Turnauksen kautta uusiksi haastajiksi oli löytynyt Samoa Joen & Magnusin tiimi, joka tuoreudestaan huolimatta pelasi todella hyvin yhteen. Vielä tässä ottelussa ei ihmeitä nähty, mutta hyviä makupaloja kylläkin.

Vuoden vaihtuminen ei ollut lauhduttanut James Stormin ja Kurt Anglen tulehtuneita välejä, vaan feudi jatkui. He painivatkin ihan mukavan ottelun, mutta sellainen terävyys ja räjähtävyys puuttuivat. Sen vuoksi ei noussut perustasolta paljoakaan korkeammalle.

Illan pääottelussa katala Bobby Roode puolusti mestaruuttaan Jeff Hardya vastaan, joka sai ensimmäisen titteliottelunsa sitten maaliskuun 2011 huumehölmöilyjen. Tämä oli oikein miellyttävä matsi ja Impact Zonen standardeilla tässä oli jopa ison matsin fiilistä. Harmillisesti viime minuutit pistettiin plörinäksi kun Roode alkoi hakemaan halpaa tietä ulos pinteestä. Ymmärrän kyllä ”pelkuriheel” käsitteen luonteen, mutta täydellisten hyvien otteluiden pilaaminen hahmonluonnin kustannuksella on mielestäni typerää. Niinpä tästä jäi karvas maku suuhun.

Tähdet
*** Bully Ray
** Abyss
* Bobby Roode

Yhteenveto: Tasapaksua oli, kuten heti aluksi tuli sanottuakin. Angle-Storm, Hardy-Roode ja etenkään Mickie-Gail ottelupareista ei saatu täyttä tehoa irti, mikä oli sääli. Potentiaalia olisi kyllä riittänyt paljon parempaankin. Tapahtuma ei siis ollut erityisen huono, mutta ei hyväkään. Unohdettava lienee sellainen adjektiivi, joka tätä parhaiten kuvaa.

Pähkinänkuorispoilerit
Ion VS. Kash VS. Sorensen VS. Aries (10:50) ***
Devon VS. Pope (10:20) **
RVD VS. Gunner (6:52) *
Gail VS. Mickie (6:21) * ½
Abyss VS. Bully Ray (15:30) *** ½ (illan paras)
Crimson & Morgan VS. Joe & Magnus (9:26) ** ½
Angle VS. Storm (13:43) ***
Hardy VS. Roode (19:44) *** ¼

Arvosana: 2,47

Keskiviikkoisin uhkasin näitä julkaista, niin yritetäänpä pitää tuo lupaus.
Historian havinaa Royal Rumblesta ei uupunut, sillä tämä oli jo 25. kerta, kun kyseinen tapahtuma järjestettiin. Vetonaulana oli tuttuun tapaan 30 miehen Royal Rumble ottelu, jonka voittaja saisi paikan WrestleManian pääotteluun. Myös mestaruuksien puolustuksia oli luvassa. Sijaintina oli Randy Ortonin kotikaupunki St. Louis ja selostuksesta vastasi kolmikko Michael Cole, Jerry Lawler & Booker T.

Tapahtuma oli paha pettymys. Ei ainoastaan pääottelun osalta, mutta kokonaisuutena tarjosi harvinaisen vähän sisältöä. Aivan kuin kindermuna, jonka sisältä ei löytyisikään lelua ollenkaan. Kurkataan kuitenkin hieman tarkemmin, mitä Rumble-ottelussa tapahtui.
Tämän vuoden Rumble-painos kärsi tähtivoiman puutteesta. Monet suurimmista tähdistä olivat sidottuna muihin kuvioihin, loukkaantuneina tai muuten vaan poissa. Niinpä tuntui välillä siltä, että kehässä oli ennätysmäärä mitäänsanomattomia keskikorttilaisia. Yllätysentranttien osalta mentiin myös metsään. Koko selostajakolmikko kävi pyörähtämässä kehässä vuorollaan ja sitten täytteeksi oli pitänyt kaivaa jopa ’Hacksaw’ Jim Duggan. Mick Foleyn ja Road Doggin esiintymiset ajoivat asiansa, mutta eivät nekään suurempia tunteita nostattaneet.

The Miz tuli kehään numerolla yksi ja oli tavallaan sellainen ottelun alkupuolen koossa pitävä liima. Tavallaan. Miz ei kuitenkaan ihan niin hyvä ja karismaattinen painija ollut, että olisi pystynyt tuon vaativan tehtävän kympin arvoisesti suorittamaan. Sellaisten johtavien painijoiden puute näkyi pahasti ja ottelu syttyi eloon vasta Randy Ortonin ja Chris Jerichon tultua sisään numeroilla 28 & 29. Numero 30 oli muuten Big Show, joten sekin oli melkoinen antikliimaksi.
Lopputaistelu Jerichon ja Sheamuksen välillä oli ottelun parasta antia, mutta kokonaisuutena oli varsin mälsä Rumble-matsi. Oikein kukaan ei noussut erityisesti esiin, yllätykset olivat valjuja ja voittaja oli valtaosan mielestä väärä. Pettymys, paha sellainen.
Kesto: 54:56
Voittaja: Sheamus
Arvosana: ***

Muuta: Ilkeäksi opportunistiksi osoittautunut Daniel Bryan joutui illan aluksi puolustamaan raskaansarjan mestaruuttaan teräshäkissä massiivisia haastajia Big Show’ta ja Mark Henryä vastaan. Bryanin luikerointi oli ajoittain ihan viihdyttävää, mutta kovinkaan tasokkaaksi tätä ottelua ei voi kyllä kutsua.

Beth Phoenixin nelikko kohtasi Kelly Kellyn johtaman nelikon. Hävettävän heikoksi jäi.

Loppuvuodesta 2011 Kane oli tehnyt paluun pitkästä aikaa maskimiehenä. Hahmonmuutos toikin hetkeksi uutta eloa Kaneen ja hän siirtyi kiusaamaan John Cenaa. Kanen viestinä oli ”embrace the hate”, eli Kane halusi Cenan ”syleilevän vihaa.” Yleisö kun joka tapauksessa buuasi Cenalle, teki hän mitä hyvänsä. Juonikuviona ihan mielenkiintoinen, mutta sitten kun tähän sotkettiin Zack Ryder ja Eve Torres, niin koko homma levisi käsiin ja meni ihan yli hilseen. Kanen ja Cenan kohtaamisia oli vuosien varrella nähty niin lukemattoman monta, että ei tämä jaksanut pitää otteessaan. Pettymys tämäkin.

Tässä vaiheessa iltaa tapahtuma oli tarjonnut vain pettymyksiä niin seuraavana ässäkorttina pakasta vedettiin ”Funkasaurus” Brodus Clay. Hän kävi minuutissa liiskaamassa Drew McIntyren.

Oletuksena oli, että vähintäänkin WWE mestaruusmatsin täytyy olla hyvä, koska siinä painivat CM Punk ja Dolph Ziggler. Mutta niin vaan tämäkin alitti potentiaalinsa, koska tästä tehtiin vain sivujuonne Punkin ja ilkeän johtajan John Laurinaitisin feudissa. Laurinaitis toimi ottelun erikoistuomarina ja sitä myöten ottelun ratkaisu keskittyi häneen. Erittäin typerä bookkauspäätös.



Tähdet
*** Chris Jericho
** The Miz
* CM Punk

Yhteenveto: Hävyttömän heikko suoritus. Tapahtuma tuntui laahaavan paikallaan ja koko ajan vaan odotti, milloin alkaa tapahtumaan. Loistava Rumble matsi olisi voinut pelastaa nöyryytykseltä, mutta sekin limbosi riman alta. Todella erikoisia, jopa WCW:n haikuja omaavia bookkauspäätöksiä, kuten Zigglerin ja Punkin ottelun lopussa. Yksinkertaisesti surkea erikoistapahtuma. Kokonaisuutena heikoin Royal Rumbe tapahtuma, mitä olen nähnyt.

Pähkinänkuorispoilerit
Henry VS. Big Show VS. Bryan (9:08) ** ½
Team Beth VS. Team Kelly (5:29) ½
Kane VS. Cena (10:56) **
Funkasaurus VS. McIntyre (1:06) DUD
Ziggler VS. Punk (14:33) ***
Royal Rumble Match (54:56) ***


PPV Ranking 2012
1. TNA - Genesis 2,47
2. WWE - Royal Rumble 1,83

Huippuottelut


Seuraavalla kerralla TNA:n Against All Odds

Keskiviikko.
Mitään sen kummempia erikoisuuksia lähdettäessä kohti Against All Oddsia ei ollut. Loppuvuoden 2011 mestaruusruletti ja yleinen hullunmylly oli vähän tasoittunut ja hommat rullasivat eteenpäin omalla painollaan. Taz ei perhesyistä johtuen päässyt tapahtumaa selostamaan ja niinpä Mike Tenayn parina oli Jeremy Borash. Tämä suurikokoiset silmät omaava otus toisteli ”no question about it” fraasia illan mittaan niin useasti, että siitä olisi helposti saanut kehitettyä turmiollisen juomapelin. Jos väitän, että JB sanoi 30 kertaa tuon fraasin, niin en ainakaan paljoa valehtele.

Ikävä kyllä tämä tapahtuma muistetaan ennen kaikkea Jesse Sorensenin tapauksesta. Illan avausottelussa Zema Ion heitti Moonsaultin kehän ulkopuolelle ja päällisin puolin spotti näytti onnistuneen oikein hyvin. Vasta siinä vaiheessa kun Sorensen ei kyennyt reagoimaan tuomarin 10-laskuun havahduttiin siihen, että Sorensen saattaa olla pahasti loukkaantunut. Sorensen tokeni niskavammastaan painikuntoon vasta loppuvuodesta 2013, mutta on sittemmin esiintynyt myös NXT:ssä, joten tällä tarinalla sentään on onnellinen loppu. Pelottava tilanne kylläkin ja veti mielen matalaksi.
Kovinkaan suureksi yllätykseksi ei voi laskea sitä, että illan parhaasta painimatsista vastasivat nimenomaan Kazarian & Styles. Loppuvuonna 2011 käydyssä ”Wild Card” joukkueturnauksessa miehet olivat tiimi, mutta sen jälkeen Kaz oli alkanut suhtautumaan ystäväänsä paljon varauksellisemmin. Kävi ilmi, että Chris Daniels oli supatellut hänen korvaansa salaisuuksia Stylesista, jotka olivat ajaneet ystävykset erilleen. Daniels siis näytteli tässä isoa roolia ja oli ottelun ajan Kazin kulmauksessa.
Aivan mainio ottelu, jossa ei silmiinpistäviä heikkouksia ollut. Sujuvaa, teknisesti virheetöntä painia ja sopivasti myös tunnetta ja tarinaa. Aivan eliittiluokkaan tämä ei yllä, mutta todella vahva suoritus ja tähän mennessä vuoden paras maksutapahtumissa nähty ottelu.
Kesto: 18:48
Voittaja: Kazarian
Arvosana: ****

Muuta: TV-mestaruudesta oteltiin Robbie E:n avoimessa haasteessa, johon vastasi hetken aikaa sivussa ollut Shannon Moore. Tämä tatuoitu ja lävistetty keskinkertaisuuden ruumillistuma ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini ja kovin mitäänsanomattomaksi jäi tämäkin esitys.

Gail Kim puolusti kepulikonstein voittamaansa Knockout-mestaruutta toista veteraania, Taraa, vastaan. Ihan mukavaa toimintaa ja nähtiin Taralta mm. näyttävä Moonsault pläjäytys. Enempäänkin olisi riittänyt raaka-aineita.

Samoa Joe & Magnus saivat toisen mahdollisuuden päihittää Crimson & Matt Morgan joukkuemestaruuksista. Tällä kertaa ottelu olikin aavistuksen verran parempi kuin Genesiksen vastaava ja Joen & Magnusin yhteistyö oli aidosti mukavaa katsottavaa.

Austin Aries jatkoi laadukkaita otteita x-divisioonan mestarina. Tällä kertaa haastajana oli Alex Shelley, joka ilman muuta kuului Ariesin ohella divarin taidokkaimpien kavereiden joukkoon. Erittäin hyvä, intensiivinen ja stiffiltäkin vaikuttanut kohtaaminen miesten välillä. Neljän tähden rajapyykkikin oli jo lähellä rikkoutua.

Ennen pääottelua sitten tarjoiltiin todella vahva ehdokas vuoden huonoimmaksi otteluksi. Eric Bischoffin luotsaama Immortalin Gunner sai tässä vastaansa Garett Bischoffin ja hänen kulmauksessaan oli itse Hulk Hogan. Eli tämä oli äärimmäisen juustoista ja kornia jatkumoa Eric ja Garett Bischoffin kammottavalle feudille. Tämä oli niin huonoa, että pilke silmäkulmassa tehtynä tästä olisi saanut toimivaa camp-huumoria. Mutta ei. TNA otti tämän haudanvakavasti ja siitä kertoo se, että tämä ottelu kesti piinalliset 12 minuuttia. Cooperin testin ajan kärsimystä. Hirvittävä tekele.

Kenraalimanagerin virkaa toimittaneen Stingin mielestä Bobby Rooden kiemurteluille mestarina oli aika laittaa stoppi. Niinpä Roode joutui puolustamaan kolmea haastajaa vastaan. James Storm, Jeff Hardy ja Bully Ray saivat mahdollisuuden nousta mestareiksi. Sting itse valvoi kehän laidalla menoa ”special enforcer” nimikkeellä. Tämä nelinottelu oli sellaista hyvin perusvarmaa viihdemättöä, jota TNA usein pääottelukseen tarjoili. Tällä kertaa pisteitä tosin nostaa se, että matsilla oli mielestäni hienosti toteutettu loppu.

Tähdet
*** AJ Styles
** Kazarian
* Austin Aries

Yhteenveto: Ilta tarjosi kaksi oikein hienoa ottelua, mutta vastapainoksi myös todellisen pökäleen Garett vs. Gunnerin muodossa. Mistä tämä taasen muistetaan on Jesse Sorensenin paha loukkaantuminen. Kokonaisuutena hyvin samaa tasoa kuin Genesis tammikuussa. Tämä ei tosin ollut tasapaksu, vaan heittelehti tasoltaan kuin vuoristoratakyyti konsanaan.

Pähkinänkuorispoilerit
Ion VS. Sorensen (4:35) N/A
Robbie VS. Shannon (9:32) * ½
Tara VS. Gail (6:47) **
Joe & Magnus VS. Crimson & Morgan (9:58) ***
Shelley VS. Aries (15:09) *** ½
Kazarian VS. Styles (18:48) **** (illan paras)
Gunner VS. Garett (12:02) DUD
Bully VS. Hardy VS. Storm VS. Roode (15:08) ***


PPV Ranking 2012
1 TNA – Genesis 2,47
2 TNA – Against All Odds 2,43
3 WWE – Royal Rumble 1,83

Vuoden matsi ehdokkaat


Ensi kerralla WWE:tä ja Elimination Chamber

Vuoden kolme ensimmäistä erikoistapahtumaa eivät mitään maagista tarjonneet, mutta ehkäpä nyt suunta kääntyisi?
Nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin matkalla WrestleManiaan nähtiin tapahtuma nimeltä Elimination Chamber. Tällä kertaa kummatkin päämestarit joutuivat puolustamaan vöitään kammion sisällä. Selostuksesta vastasi kolmikko Michael Cole, Jerry Lawler & Booker T.

Ei tämä nyt ihan nappiin mennyt. Kammiomatsit olivat kyllä hyviä ja viihdyttäviä, mutta nekään eivät ihan sinne huipputasolle nousseet. Kahden mestaruusmatsin lisäksi muu täyty olikin sitten melkoista roskaa. Otetaan tarkasteluun raskaansarjan mestaruudesta käyty ottelu.
Varsinaiseksi nilkiksi paljastunut Daniel Bryan oli onnistunut kiemurtelemaan itsensä ulos Royal Rumblesta mestarina ja yritti nyt säilyttää kapistuksen WrestleManiaan saakka. Ottelumuoto ei Bryania kylläkään suosinut, koska haastajia oli viisi kappaletta. Fiksuimmat varmasti jo huomasivat, että mitenkään erityisen säkenöivää tähtivoimaa tässä ottelussa ei ollut. Voittajaehdokkaat pelkistyivät ennakolta ajatellen Bryaniin ja Big Show’hun.

Tämä matsi ei ollut mitenkään ehyt kokonaisuus, koska alkupuolella kuultiin jopa aivan oikeutetusti ”boring” huutoja yleisöstä. Mutta ottelun huippuhetket olivat kyllä kiivaita ja niitä oli kuitenkin aika paljon. Ottelun yllättäjäksi nousi Santino Marella, jolle tämä matsi olikin yksi koko uran huippukohdista. Se tunnelma kun Santino osui Cobrallaan ja oli puolen sekunnin päässä WHC-mestaruudesta oli koko tapahtuman kohokohta.
Annan tälle saman arvosanan kuin illan toisellekin kammiomatsille. Tästä jäi kuitenkin ihan rahtusen verran mukavempi fiilis tuon Santinon sankaritarinan vuoksi, joten nostan tämän illan parhaaksi.
Kesto: 34:05
Voittaja: Daniel Bryan
Arvosana: *** ½

Muuta: WWE mestaruudesta oteltu eliminaatiokammio avasi illan. CM Punkin haastajina olivat Miz, Dolph Ziggler, Chris Jericho, R-Truth ja Kofi Kingston. Ihan hyvä ja viihdyttävä tämä ottelu oli ja alusta loppuun painanut Punk ansaitsee oikein erityiskiitoksen. Chris Jerichon vakavan loukkaantumisen teeskentely kesken ottelun oli kuitenkin mielestäni varsin mautonta ja katkaisi myös matsin punaisen langan. Räväkkä avaus kuitenkin ja puhtaat paperit tälle voi antaa.

Yht’äkkiä isänsä maneereita toistelemaan alkanut Tamina Snuka pääsi haastamaan Beth Phoenixin Diva’s mestaruudesta. Tasoltaan ottelu jäi varsin mitäänsanomattomaksi. Mieleen jäi ainoastaan Taminan hasardin näköinen kellahtaminen kehän reunalta lattialle. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

Teddy Longin lennosta bookkaamassa ”impromptu” ottelussa Jack Swagger pakotettiin puolustamaan US-mestaruutta Justin Gabrielia vastaan. Tämä oli tavanomaista Raw’n otteluakin lyhyempi ja kehnompi ja selkeästi vain suunniteltu tappamaan aikaa.

Kumpikaan eliminaatiokammioista ei päättänyt iltaa, vaan siinä paikalla ottelivat John Cena & Kane. Stipulaationa oli äärimmäisen harvinainen ambulanssimatsi. Tämän feudin lähtökohdat olivat kyllä ihan mielenkiintoiset, mutta viimeistään tässä vaiheessa kaikki polttoaine oli jo käytetty. Konkarien temmellys ei jaksanut kiinnostaa ja sitten kun lähestyvän WrestleManian vuoksi vielä oteltiinkin ehkä vähän varovaisesti niin ei oikein sytyttänyt.

Tähdet
*** CM Punk
** Santino Marella
* Daniel Bryan

Yhteenveto: Ei tämä ihan toivotulle tasolle noussut. Nimikkomatsit olivat kyllä hyviä, mutta PG-inflaation tuotteita. Kaikki muu olikin sitten varsin kehnoa, illan viimeinen mukaan lukien. Odotusta WrestleManian Cena-Rock ja Jericho-Punk matseja kohtaan tämä kuitenkin onnistui nostamaan, joten sentään siinä tavoitteessa onnistuttiin.

Pähkinänkuorispoilerit
WWE Championship Elimination Chamber (32:38) *** ½
Beth VS. Tamina (7:19) * ½
WHC Elimination Chamber (34:05) *** ½ (illan paras)
Swagger VS. Gabriel (3:06) ½
Kane VS. Cena (21:26) ** ½


PPV Ranking 2012
1 TNA – Genesis 2,47
2 TNA – Against All Odds 2,43
3 WWE - Elimination Chamber 2,30
4 WWE – Royal Rumble 1,83

Vuoden matsi ehdokkaat
-- 404 error
Seuraavalla kerralla TNA:n Victory Road ja sen jälkeen onkin sitten jo WrestleManian vuoro

Vapaa suomennos Victory Roadista on voittokulku. Noh, TNA:n alkuvuosi 2012 ei voittokulkua ollut, mutta korttitalo ei ollut vielä kaatunut ja positiivisiakin juttuja oli nähtävissä. Tapahtuma järjestettiin tutulla Impact Zonella ja tuttu oli myös selostajakaksikko Mike Tenay & Taz. Uutta sen sijaan oli hyperaggressiivinen sosiaalisen median mainostus ja painotus. Sana ”twitter” mainitaan illan aikana varmaan sen sata kertaa. Ihan hyvä ajatus, mutta volyyminappula meni liian lujalle.

Kokonaisuutena Victory Road jäi aika yhdentekeväksi, mutta yhden varsin kovatasoisen ottelun se pystyi tarjoamaan. Asialla olivat vanhat tutut veteraanit.
Aivan kuten pankit luovat rahaa tyhjästä, niin tämä otteluparikin oli kuin tyhjästä luotu. Angle oli sekaantumisellaan maksanut Hardylle mahdollisuuden voittaa maailmanmestaruus Bobby Roodelta eräässä Impact-lähetyksessä. Tekoaan Angle perusteli hyvin puolivillaisesti sillä, että hänen oma poikansa kuulemma kannattaa Jeff Hardya ja tätä Kurt ei tietenkään pysty sulattamaan, koska ei tykkää Jeff Hardysta. Kurt Anglen motiivi siis oli, että hän ei tykkää Hardysta, koska tällä on typerät hiukset, typerät sukkahousut käsissä ja kaikki Jeffissä on vaan typerää. Että siltä pohjalta.

Kovin erilaisista painityyleistään huolimatta (tai ehkä niistä johtuen?) Angle ja Hardy sopivat toistensa vastinpareiksi mainiosti. Laimean taustatarinan vuoksi ottelu ei suuria intohimoja etukäteen herättänyt, mutta kehätoiminta imaisi nopeasti mukaansa. Vaikka ottelussa ei mitään ennennäkemättömiä temppuja esitelty, niin se rullasi oppikirjamaisesti sujuvasti eteenpäin ja tiivisti tahtiaan loppua kohden.
Aivan ehdottomalle eliittitasolle tämä ei noussut tietynlaisen kaavamaisuutensa vuoksi, mutta oli sujuvaa ja nautittavaa painia jollaista katsoo aina hymyssä suin.
Kesto: 19:08
Voittaja: Kurt Angle
Arvosana: ****

Muuta: Tapahtuma alkoi Bully Rayn ja James Stormin ykköshaastajan matsilla, joka todellisuudessa oli pelkkä juonikuviosidonnainen segmentti. Itse ”ottelu” kesti minuutin ajan, joten jätän tämän arvostelun ulkopuolelle.

Yhä vaan suositummaksi noussut x-divisioonan mestari Austin Aries puolusti mestaruuttaan edellisessä erikoistapahtumassa Jesse Sorensenin pahasti telonutta Zema Ionia vastaan. Perushyvää painia oli tämäkin ja alkoi olla näkyvissä, että Aries oli kasvanut isompiinkin saappaisiin.

Matt Morganin & Crimsonin eripura oli kantava teema kun kaksikko haastoi Samoa Joen & Magnusin joukkuemestaruuksista. Kulahtaneen oloista menoa.

TV-mestari Robbie E jatkoi avoimia haasteitaan ja tällä kertaa kesti piinallisen pitkään kunnes yleisön joukosta ilmaantui farkut jalassaan ”ruskea adonis”, eli Devon. Ottelunahan tämä oli hyvin lyhyt ja yhdentekevä, mutta ajan myötä Devonista sai revittyä oikein toimivaa huumoria kun vaan katsoi ohjelmaa pilke silmäkulmassa.

Karikkoon oli ajautunut myös Gail Kimin ja Madison Raynen suhde ja nyt naiset taistelivat Knockout-mestaruudesta. Itse asiassa tykkäsin tästä ottelusta yllättävänkin paljon ja se sisälsi ihan hyvän tarinan ja ripauksen huumoriakin.

AJ Styles jatkoi taisteluun Danielsia ja Kazariania vastaan. Tällä kertaa vuorossa oli joukkuematsi, jossa Mr. Anderson oli yllättäen lupautunut taistelemaan Stylesin rinnalla. Ja varsin viihdyttävä painimatsi tämä olikin, vaikka sen suurempi tarkoitusperä jäi edelleenkin mysteeriksi.

Bobby Roode oli ajanut kenraalimanageri Stingin kieroiluillaan hulluuden partaalle ja lopulta Sting olikin antanut sisällään myllertäneelle mielipuolelle vallan ja päättänyt henkilökohtaisesti piestä pahuuden pois kanadalaisesta mestarista. Tosin mestaruus tässä ei sentään ollut panoksena, mikä oli varsin hyvä asia. Mielestäni Sting venyi kyllä hyvään suoritukseen ja matsi oli odotuksia parempi. Toinen keskustelunaihe sitten on se, että minkä vuoksi Sting otteli erikoistapahtuman pääottelussa maaliskuussa 2012. Mutta ei lähdetä siihen nyt sen syvemmin.

Tähdet
*** Kurt Angle
** Jeff Hardy
* Austin Aries

Yhteenveto: Olihan tämä sellainen välietappi matkalla Lockdowniin, josta aisti pitkän matkan päähän panostuksen vähäisyyden. Jälki olikin sen mukaista, mutta ihan pannukakuksi tämä ei jäänyt. Siitä kiitos kuuluu ensisijassa Kurt Anglelle ja Jeff Hardylle. Kokonaisuutena varsin keskinkertainen ja unohdettava tapaus, jonka arvosana taulukossa mairittelee.

Pähkinänkuorispoilerit
Bully Ray VS. Storm (1:11) N/A
Aries VS. Ion (11:10) ***
Joe & Magnus VS. Morgan & Crimson (10:15) ** ½
Robbie VS. Devon (3:02) *
Gail VS. Madison (7:10) ** ¼
Anderson & Styles VS. Kaz & Daniels (14:00) *** ¼
J.Hardy VS. Angle (19:08) **** (illan paras)
Sting VS. Roode (16:42) ***


Vuoden yhteenveto spoilerin alla Seuraavalla kerralla sitten WrestleMania 28, joka on minulle henkilökohtaisesti todella merkittävä tapahtuma.

Tätä hetkeä olen odottanut, koska WrestleMania 28:lla on erityinen paikka sydämessäni.
WrestleMania 28 merkitsi minulle paljon. Alun perin oli tarkoituksena lähteä paikan päälle katsomaan tapahtumaa. Omalta osaltani reissu kariutui rahaongelmiin, mutta moni tuttava reissuun pääsi lähtemään ja sekin osaltaan toi erikoisuuden tuntua. Lisäksi olin aivan innoissani näistä isoista otteluista, joita WWE oli tähän vuoden kohokohtaansa saanut loihdittua.

Michael Cole & Jerry Lawler hoitivat selostajan toimen kahteen pekkaan, lukuun ottamatta Undertakerin ja Triple H:n kohtaamista, jossa Jim Ross oli mukana. Sun Life Stadiumin silloinen yleisöennätys rikottiin, kun paikalla oli yhteensä 78 363 WWE-fania. Vaikka tähänkin WrestleManiaan mahtui muutama nolo mahalasku, niin paljon mainostetut isot ottelut onnistuivat oikein hyvin.
Vuosi sitten WrestleManiassa Undertaker pidensi voittoputkensa 19-0:aan HHH:n kustannuksella. Ottelun päätteeksi Undertaker oli kuitenkin niin kehnossa kunnossa, ettei kyennyt omin jalkoinensa kehästä poistumaan, vaan hänet nolosti kärrättiin pihalle. Kuolleen Miehen näkövinkkelistä tuo oli sama asia kuin tappio ja hän oli vaatimalla vaatinut tätä uusintaottelua. Aluksi HHH kieltäytyi kunniasta, mutta arvatenkin taipui ajan kanssa. Kaiken hyvän lisäksi ottelussa tuomarin virkaa hoiti Shawn Michaels. Kolmikon välisestä historiasta ja kaikista käänteistä olisi voinut kirjoittaa vaikka kronikan, joten asetelmat eivät voineet enää herkullisemmaksi muuttua. Ottelu käytiin Hell In A Cellin sisällä ja Jim Ross oli tuotu selostamoon, joten tämä todellakin tuntui kuin henkäykseltä 10 vuoden takaa.
Valtavat olivat odotukset tätä ottelua kohtaan, mutta veteraanit onnistuivat nämä kaikki täyttämään. Hyvin pitkälle tässä pelattiin tarinalla, yhteisellä historialla ja kehäpsykologialla. Ajoittain tempo oli todella hidas, mutta tämä ei jaksanut ainakaan minua vaivata. Vastapainoksi kyllä nähtiin rajuja ja intensiivisiä otteita esimerkiksi lukuisten tuoliniskujen muodossa.

Muistikuva ajalta, johon ei voi koskaan enää palata. Jotenkin näin tätä voisi kuvailla. Upea päätös tälle Undertakerin ja HHH:n tarinalle. Viittä vaille nappisuoritus, kovinkaan paljon parantamisen varaa ei jäänyt.
Kesto: 30:52
Voittaja: Undertaker
Arvosana: **** ½
Chris Jericho oli tosiaan palannut vuoden alussa kuvioihin ja viikkojen hiljaisuuden jälkeen lopulta paljastanut tavoitteensa. Hän halusi vielä kertaalleen nousta WWE:n mestariksi. CM Punkia Jericho piti lähinnä halpana kopiona itsestään ja olikin hyökännyt rajusti Punkin perhettä kohtaan. Hävyttömillä herjoillaan Jericho olikin päässyt Punkin ihon alle. Juuri ennen ottelun alkua John Laurinaitis oli vielä lisännyt stipulaation, että diskauksella Punk häviäisi myös mestaruutensa. Näin ollen Punkin täytyi pitää tunteensa kurissa Jerichon provosoinneista huolimatta.

Alkuminuutit menivät vähän pipariksi kun liiaksi kiusoiteltiin tuolla Punkin mahdollisella diskauksella. Heti kun tuo jätettiin vähemmälle huomiolle, niin ottelu nousi ihan uudelle tasolle ja imaisi katsojan mukaansa. Se oli juuri niin sulavaa ja mukavaa katseltavaa kuin näiltä kahdelta taiturilta saattoi odottaakin. Jotkut väärät profeetat ovat väittäneet, etteivät Jericho ja Punk sovellu toistensa vastustajiksi. Tästä rohkenen kuitenkin olla eri mieltä. Tämä ottelu ei missään nimessä ollut täydellinen, mutta enemmän kuin hyvä päämestaruusmatsi. Myös Jericho & Punk vastasivat odotuksiin.
Kesto: 22:22
Voittaja: CM Punk
Arvosana: ****
Uskallan väittää, että tämä oli showpainin historian suurin ottelu. 14.2.2011 The Rock teki seitsemän vuoden poissaolon jälkeen paluun Raw’hon. WrestleManiassa vuosi sitten Rock maksoi Cenalle mahdollisuuden voittaa mestaruuden ja 4.4.2011 tämä unelmamatsi lyötiin lukkoon. Oli ennenkuulumatonta, että WrestleManian pääottelu sovittiin vuotta etukäteen. Tämä loikin koko kuviosta poikkeuksellisen ja erikoisen. Koko vuoden ajan se ikään kuin piileskeli taustalla, valmiina räjähtämään liekkeihin sydäntalvella.

Vaikka Rock oli Survivor Seriesin joukkueottelussa palannut kehään oli siltikin pieni arvoitus miten hän selviytyisi täysimittaisesta yksilömatsista. Vastaus – aivan mainiosti. Harva uskoi, että tästä kehittyisi puolen tunnin mittainen maratonmatsi, mutta niin vain kävi.

Yleinen mielipide tästä ottelusta lienee se, että matsi oli hyvä, mutta ei odotustensa arvoinen. Näille arvostelijoille huomauttaisin, että tuo ei ole edes mahdollista. Tämä oli hypetetyin ottelu lajin historiassa. Se ei olisi odotustensa tasolle noussut, vaikka Jeesus itse olisi sen aikana tehnyt toisen tulemisensa. Minulle tämän ottelun merkitys oli (ja on edelleen) valtavan suuri. Malttamattomana odotin sitä koko vuoden ajan ja kun lopulta h-hetki tuli, niin se oli unelman täyttymys. Mielestäni tämä kuuluu ehdottomaan vuoden eliittiin aivan Undertakerin ja HHH:n kohtaamisen rinnalle.
Kesto: 30:34
Voittaja: Rock
Arvosana: **** ½

Muuta: WrestleMania alkoi surullisenkuuluisalla ”18 sekunnin tapauksella.” Eli Sheamus voitti WHC-mestaruuden Daniel Bryanilta tuossa ajassa. Tämä oli valtava sääli, koska juuri Manian alla Bryan oli noussut varsin suosituksi miekkoseksi ja YES-ilmiö nähnyt päivänvalonsa. Toden teolla ilmiö syttyi liekkiin sitten seuraavan päivän Raw’ssa. Todella kökkö bookkauspäätös ja veti fiiliksen matalaksi aina HIAC-ottelun alkuun saakka.

Kanen oli pakko päästää John Cena leikkimään toisen kaverin kanssa, joten punahirviö oli löytänyt kiusattavakseen toisen ison nimen, Randy Ortonin. Kaksikko otteli sellaisen perusvarman matsin, josta jäi varsin neutraali fiilis.

Intercontinental-mestari Cody Rhodes oli kiusoitellut haastajaansa Big Show’ta siitä, että hänellä on niin kamala rekordi WrestleManiassa. Tässä Show sitten pääsi vähän kaunistelemaan tilastojaan kun tuhosi Rhodesin varsin lyhyeksi jääneessä täytematsissa.

Naisten divisioona edusti joukkuematsilla, jossa Beth Phoenix & Eve Torres kohtasivat Kelly Kellyn ja suositun tv-kasvon Maria Menounosin. Lähtökohtiin nähden ihan kiva suoritus, mutta ei siltikään suuremmin kehujen arvoinen.

Teddy Long ja John Laurinaitis kilpailivat valta-asemasta. Kumpikin oli kasannut kuuden miehen joukkueen ja voittajasta tuli sekä Raw’n että Smackdownin toimitusjohtaja. 12 miestä yhteen matsiin on yksinkertaisesti liikaa ja melkoinen sekamelska tämä olikin. Muutama ihan kiva hetki kuitenkin.

Tähdet
*** The Rock
** John Cena
* Undertaker

Yhteenveto: Tämä WrestleMania on ehdottomasti yksi suosikeistani, vaikka ymmärrän kyllä vastakkaisenkin mielipiteen. Olihan tässä tuo surullisenkuuluisa Bryanin hautaaminen ja monta turhahkoa täyteottelua. Mutta ne tärkeimmät onnistuivat ainakin minun kirjoissani. Hell In A Cell oli tosiaan kaunis aikakauden päätös, Jericho vs. Punk laadukas painiottelu ja Rock vs. Cena todellakin lajin historian merkkitapaus. Vieläkö jotain enempää uskaltaisi pyytää? Päällimmäisenä tästä jäi mieleen todella positiivinen fiilis. Myös puitteet ja tuotantoarvot olivat aivan omassa sfäärissään, joten annan tälle arvosanaan neljäsosan lisää.

Pähkinänkuorispoilerit
Bryan VS. Sheamus (00:18) N/A
Kane VS. Orton (10:57) ** ½
Rhodes VS. Big Show (5:20) * ½
Beth & Eve VS. Kelly & Maria (6:50) * ½
Undertaker VS. HHH (30:52) **** ½
Team Johnny VS. Team Teddy (10:38) **
Jericho VS. Punk (22:22) ****
Rock VS. Cena (30:34) **** ½ (illan paras)

Vuoden yhteenveto spoilerin alla Ensi kerralla TNA:n Lockdown!

Nyt ollaan aikaisessa kun koko loppupäivä meneekin töissä.
Lockdown oli vakiinnuttanut asemansa yhtenä TNA:n vuoden kohokohdista. Todisteena tapahtuman erikoisasemasta oli talousongelmista piittaamatta lähdetty tien päälle ja tarkemmin ottaen Nashvillen kaupunkiin, jossa promootiolla tietysti oli pitkät perinteet. Lisäksi Tennesseen osavaltio oli siinäkin mielessä sopiva paikka, että ykköshaastaja James Storm oli sieltä kotoisin. Selostajina kaksikko Mike Tenay & Taz, jonka hyvää keskinäistä kemiaa en malta olla tässä yhteydessä kehumatta.

Ailahteleva on adjektiivi, jolla tätä kokonaisuutta voisi kuvata. Kolmen tunnin sisään vierailtiin molemmissa ääripäissä. Kurkataan tarkemmin illan pääotteluun, koska sen ympärillehän tämä koko tapahtuma oli rakennettu. TNA:n mittakaavassa tämä oli massiivinen ottelu, oikeastaan isoin matsi mitä rosterista oli mahdollista saada irti. Historiaa tämän ottelun taustalta ei ainakaan puuttunut. Pääpiirteissään Rooden & Stormin tarinan käänteet lienevät kaikille lukijoille tutut, joten en ala niitä juurta jaksaen kertaamaan. Pointti oli kuitenkin se, että puoli vuotta sitten Roode oli kääntynyt parasta ystäväänsä vastaan lyömällä tätä kaljapullolla päähän ja varastamalla mestaruusvyön nokan edestä. Ennen tätä päivää Storm ei ollut saanut rehtiä mahdollisuutta maksaa kalavelkojaan takaisin. Nyt kaikki oli rakennettu onnellista loppua varten. Oltiin Stormin kotikulmilla ja vaimosta lähtien kaikki olivat tulleet paikan päälle kannustamaan.

Tosiasiassa ottelu kesti pidempään kuin tuon 19 minuuttia, koska kellonsoittoa edelsi useita minuutteja jatkunut tappelu häkin ulkopuolella. Jo tuon aikana Roode alkoi vuotamaan verta ja matsin edetessä myös Stormin otsa aukesi. Joten mitään ei tosiaan säästelty, eikä siihen ollut syytäkään. Tämä oli rakennettu viimeiseksi ratkaisevaksi taisteluksi ja siltä se myös tuntui.
On sääli, että ottelu päättyi varsinaiseen antikliimaksiin. Olisihan Stormin juustoinen voitto kotiyleisönsä edessä toki ollut ennalta-arvattava juttu, mutta tässä se olisi toiminut. Niin pitkään ja huolellisesti tätä oli rakennettu loppuhuipennusta kohden ja tähän se sitten lässähti. Yksi koko vuoden harmillisimmista bookkauspäätöksistä. Mitään ei kuitenkaan pois Roodelta & Stormilta, jotka antoivat häkissä kaikkensa ja painivat erinomaisen ottelun.
Muuta: Lethal Lockdown antaa yleensä aina laatutakuun, mutta tänä vuonna sekin oli hieman kyseenalaista. Tämä nimittäin oli viimeinen kappale Eric & Garett Bischoffin feudissa. Isä ja poika olivat kummatkin ottelussa itse mukana ja hävinnyt osapuoli joutuisi jättämään TNA:n. Matsissa oli mukana Bully Rayn, AJ Stylesin ja Austin Ariesin kaltaisia taitavia painijoita, joten ihan ripulikakkaa tämä ei ollut. Siltikin taisi olla kehnoin LL-ottelu matsimuodon historiassa.

Motor City Machine Guns oli palannut ja he pääsivät haastamaan Samoa Joen & Magnusin joukkuevöistä. Ja sellainen ihan perusmukava ottelu tästä saatiinkin, mutta nelikon täydestä potentiaalista jäätiin reilusti jälkeen.

”Ruskea adonis” Devon oli voittanut Robbie E:n tv-mestaruuden Victory Roadissa ja nyt nähtiin uusinta tästä. Eihän tämä jaksanut kiinnostaa edes vähää alusta, joten olikin hyvä, että matsi oli todella lyhyt.

Velvet Sky & Gail Kim ottelivat Knockout-mestaruudesta. Sinällään ottelu ei ollut hassumpi ja tästä jäi erityisesti mieleen Gailin vastaanottama äärimmäisen raju voimapommi.

Väistämätöntä oli, että Matt Morgan & Crimson kohtasivat toisensa. Tarinankerronnallisesti tämä matsi oli pakko käydä. Joukkueena köriläät vielä pystyivät ihan kohtalaisiin matseihin, mutta vastustajina tuloksena oli pelkkää puuroa. Ei päätä eikä häntää. Surkea esitys.
Harvemmin promoja mainitsen, mutta nyt on pakko. Sen verran psykedeelistä kamaa oli Ric Flairin promo. Sekava Flair ulisi kehässä aikansa, kunnes Hulk Hogan tuli paikalle ja lopulta pamautti Flairin ketoon. Tämän koko segmentin koko karmeutta on oikeastaan niin hankala sanoittaa, että en ala edes yrittämään. Etsikää se youtubesta käsiinne ja katsokaa. Hogan, Hogan, come back Hogan!

Kurt Anglen ja Jeff Hardyn kohtaaminen oli yksi illan odotetuimpia hetkiä. Harmillisesti vaan Angle oli loukannut jalkansa ja oli päivänselvästi puolikuntoinen vammansa vuoksi. Tuo näkyi ja Anglen rajoitteiden vuoksi matsi jouduttiinkin rakentamaan eri tavalla kuin normaalisti. Ihan kohtuullisen hyvä tämä kaikesta huolimatta oli, mutta ehkäpä sittenkin olisi ollut fiksumpaa lykätä tätä siihen asti, että Angle olisi saanut koipensa kuntoon.

Ennen pääottelua huumorimatsissa Rosita & Sarita haastoivat ODB:n ja Eric Youngin Knockoutien joukkuemestaruuksista, jotka olivat vielä tässä vaiheessa olemassa. Samalla tätä katsoessani tajusin, että TNA:n Sarita on Sarah Stock, joka on tällä hetkellä NXT:n naisten vastuuvalmentaja.

Tähdet
*** James Storm
** Bobby Roode
* Jeff Hardy

Yhteenveto: Lockdown 2012 tulee minulle olemaan ikuisesti tapahtuma, jossa James Stormin olisi pitänyt voittaa maailmanmestaruus. Harmillisesti niin ei käynyt ja se jää leimaamaan koko tapahtumaa. Kokonaisuutena jäi aika heikoksi esitykseksi. Useampi umpisurkea ottelu ja loput keskivertoja. Pettymys.

Pähkinänkuorispoilerit
Team Eric VS. Team Garett (26:06) ** ½
MCMG VS. Joe & Magnus (11:18) ***
Robbie VS. Devon (3:24) *
Velvet VS. Gail (7:26) **
Crimson VS. Morgan (8:01) *
Angle VS. J.Hardy (14:53) *** ¼
ODB & EY VS. Sarita & Rosita (4:27) ½
Storm VS. Roode (19:12) **** (illan paras)

Vuoden yhteenveto spoilerin alta Ensi kerralla WWE:n Extreme Rules

WrestleMania oli menestys ja mentäessä kohti Extreme Rulesia WWE:llä oli monta rautaa tulessa. Yksi juttu nousi kuitenkin heittämällä ylitse muiden ja sen pystyi näkemään jo tapahtuman mainosjulisteesta. Brock Lesnar oli palannut. Ensimmäisessä ottelussaan yli kahdeksaan vuoteen Lesnar kohtaisi John Cenan, mutta siitä lisää tuonnempana.

Vielä tavanomaistakin hekumallisemmaksi tämän illan teki se, että oltiin Chicagossa. Tunnetusti fanit ovat siellä äänekkäitä ja nyt kun he saivat nauttia kotikaupungin sankarin CM Punkin otteista, YES-ilmiön alkuhetkistä ja Brock Lesnarin kehäpaluusta niin ääntä tosiaan lähti. Selostuksesta vastasi kolmikko Michael Cole, Jerry Lawler & Booker T.


18 sekunnin tapaus oli se surullinen tapahtuma, joka kehysti tätä tarinaa. WrestleManiassa kohtaaminen kesti tuon 18 sekuntia kun Sheamus jo kruunattiin uudeksi mestariksi. Tästä Bryan syytti silloista tyttöystäväänsä AJ Leetä ja olikin tällä kiertaa kieltänyt häntä tulemasta kehän laidalle. Painin maailmaa ravistellut YES-ilmiö oli myös saanut alkunsa. Jo WrestleManiassa Bryan tuntui olevan tavattoman suosittu, mutta toden teolla massojen tietoisuuteen YES-ilmiö iskeytyi seuraavan päivän Raw’ssa. Tuo 2.4.2012 lähetetty Raw-jakso onkin aivan legendaarinen ja mielestäni paras episodi koko sarjan mittavassa historiassa.

Nyt vahinko otettiin korkojen kanssa takaisin kun Sheamus & Bryan saivat painia pitkän ja hikisen ”paras kolmesta” ottelun. Mutta tylsää ähellystä tämä ei missään nimessä ollut. Paini oli ehtaa A-luokkaa ja aivan erityisen tästä ottelusta teki yleisön reaktiot. Bryan oli aivan tolkuttoman kuuma hahmo ja yleisö söi täysin hänen kädestään. Se, että Bryan uudesta kansansuosiostaan huolimatta käyttäytyi edelleen ehdan heelpainijan tavoin teki tilanteesta vielä entistäkin kiehtovamman.
Aivan mainio ottelu. Kestoa tällä oli rutkasti, mutta pidempäänkin tätä olisi jaksanut katsoa ja tästä jäikin sellainen tunne, että matsi jäi hieman kesken. Matsin hyvyys johtuu toki pääasiassa Bryanin tolkuttomasta suosiosta, mutta kunniaa myös Sheamukselle jolle ei tuottanut mitään vaikeuksia pysytellä painimasiinan tahdissa mukana. WrestleManiassa Punk onnistui kynsin hampain taistellen säilyttämään mestaruutensa, mutta Jericho ei ollut valmis vielä kokonaan luovuttamaan. Heti seuraavana päivänä Raw’ssa hän kajautti Punkin tajuttomaksi viskipullolla ja hukutti tämän alkoholin litkuun. Tätä samaa rataa oltiin jatkettu tähän päivään saakka. Tunteet olivat todellakin pinnassa ja Punkin siskosta lähtien läheiset olivat tätä matsia katsomassa. Oltiinhan hänen kotikulmillaan Chicagossa.
Aivan upea painimatsi, joka kuuluu heittämällä vuoden kirkkaimpaan parhaimmistoon. Se keskinäinen viha suorastaan tihkui tv-ruudun läpi ja tunnelma oli läpi ottelun aivan huumaava. Taidokasta painia ja huimapäisiä spotteja ei myöskään unohdettu, joten hyvin vähän jäi enää parantamisen varaa. Matsi oli myös sopivan mittainen. Tarpeeksi pitkä, että tietyt ison matsin elementit kerettiin käydä läpi, mutta kuitenkin sen verran tiivis ettei missään vaiheessa mennyt liikaa puhalteluksi. Myös se pieni nyanssi, että ottelijat olivat pukeutuneet katuvaatteisiinsa toi tähän erikoisuuden ja aitouden tuntua. Ehdottomasti koko vuoden parhaimmistoa. WrestleManiassa John Cena oli kokenut uransa karvaimman tappion The Rockille. Rehtinä miehenä Cena kuitenkin halusi vielä seuraavana päivänä Raw’ssa paiskata kättä Rockin kanssa. Mutta – kuten hyvin tiedetään – sermin takana olikin Brock eikä Rock. Ennen pitkää Cena lensi F-5:n voimasta pitkin kanveesia ja vihreä lippalakkikin joutui Lesnarin tulilinjalle. Vastoin kaikkia odotuksia Brock Lesnar oli palannut.

Nyt kun eletään vuoden 2016 aivan viimeisiä viikkoja on Brock Lesnarin esiintymisistä tullut sen verran arkipäiväisiä, että ne eivät varsinaisesti enää säväytä. Mutta juuri ennen tätä ottelua odotukset olivat aivan taivaissa. Kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia. Ottelisiko Lesnar kutakuinkin samalla tavalla kuin nuorena miehenä WWE-urallaan? Miten paljon hän toisi elementtejä UFC:stä? Minkälaiset asusteet hänellä on päällään? Ja ennen kaikkea se, että vieläkö Lesnarista olisi painimaan mielenkiintoisia matseja nimenomaan WWE:n tyylillä?
Jo 10 sekunnin jälkeen tämä matsi oli räjähtänyt täyteen liekkiin, kun Lesnar kyynärpäällään survoi Cenan otsan verille. Kaava, joka on sittemmin toistunut useissa Brockin otteluissa. Ja tämä oli muutenkin aivan poikkeuksellinen ottelu. Lesnar dominoi sitä tahtonsa mukaan ja Cena hädin tuskin sai yhtään vastaiskua perille. Tähän ei oltu totuttu ja sen vuoksi kukaan ei tahtonut uskoa silmiään. Viimeiset 7-8 vuotta WWE oli toitottanut Cenan ylivertaisuutta, mutta nyt hänet tuhottiin tylysti kaikkien näkösällä. Käsittämätöntä.

Cena lopulta voitti ottelun ja tämä ratkaisu herättää edelleen tunteita. Mielestäni se oli tuossa ajassa ja paikassa väärin tehty, mutta pidemmässä kaaressa katsottuna se näyttää nyt aika pieneltä sivuseikalta. Omalla tavallaan tämä on aivan legendaarinen ottelu ja kuuluu ehdottomasti jokaisen painifanin yleissivistykseen. Sellainen klassinen ”viiden tähden painimatsi” tämä ei kuitenkaan ole, johtuen erikoisesta rakenteestaan. Ikimuistoinen tapaus kylläkin. Muuta: Ratkaisusuoritukset kelpasivat missä hyvänsä kun veteraanipainijat Randy Orton ja Kane mittelivät paremmuudestaan illan alkajaisiksi. Ja jotenkin tämä ottelu oli parempi kuin oikeastaan kukaan odotti. Oikein erityisen hulppeata stipulaation hyväksikäyttöä ja näppäriä spotteja toisensa perään. Hieno suoritus.

Illan ehkäpä masentavin hetki oli se, kun Funkasaurus Brodus Clay liiskasi Dolph Zigglerin vitsimatsissa. Oikein sydäntä särki, mutta lohduttavaa sentään oli se, että liveyleisö oli vankasti Dolphin puolella.

Cody Rhodes sai revanssinsa hävittyään WrestleManiassa IC-mestaruuden Big Show’lle. Stipulaatioksi oli kirjaimellisesti arvottu pöytämatsi. Eihän tämä kaksikko oikein soveltunut toistensa vastustajiksi, mutta tämä matsi oli ihan näppärästi bookattu ja oli omalla tavallaan ihan toimiva.

WrestleManian jälkeen päärosteriin nostettu Ryback kävi liiskaamassa kaksi paikallispainijaa tyylipuhtaasti alle pariin minuuttiin.

Edeltäneessä Raw’ssa Nikki Bella oli ensimmäistä kertaa urallaan noussut Diva’s mestariksi kun Beth Phoenix oli epäonnisesti hajottanut polvensa matsin aikana. Nyt Nikki joutui puolustamaan uutta mestaruuttaan yllätyspaluun tehnyttä Laylaa vastaan. Ja kovin erikoinen sekamelska tämä ottelu ja koko tapahtumaketju oli.

Tähdet
*** CM Punk
** Chris Jericho
* Brock Lesnar

Yhteenveto: Olipahan eriskummallinen tapaus. Extreme Rules sisälsi kolme kiistatonta huippumatsia, kolme kiistatonta ripuliulostetta ja pari kutakuinkin keskivertoon sijoittuvaa matsia. Arvostelijalle tämä tietenkin tuo melkoisen ongelman. Tapahtuma kun sisälsi koko vuoden ehdottomia tähtihetkiä, mutta kokonaisarvosanaa rumentaa nuo muutaman minuutin räpellykset, jotka saavat surkeat arvosanat. Laitan nyt arvosanaan neljäsosan lisää, mutta eihän se riitä kompensoimaan. Fakta on kuitenkin se, että Extreme Rules 2012 sisälsi kolme huippumatsia ja sen vuoksi varauksetta suosittelen sen katsomista. Hieno tapahtuma.

Pähkinänkuorispoilerit
Kane VS. Orton (16:45) *** ¼
Funkasaurus VS. Ziggler (4:19) *
Big Show VS. Rhodes (4:37) **
Bryan VS. Sheamus (22:56) ****
Ryback VS. Two jobbers (1:51) *
Punk VS. Jericho (25:04) **** ½ (illan paras)
Layla VS. Nikki (2:30) *
Cena VS. Lesnar (17:43) ****

Vuoden yhteenveto spoilerin alla Ensi kerralla sitten TNA:n Sacrifice

Meinasi ihan unohtua tältä keskiviikolta, mutta tässä nyt talvipäivänseisauksen kunniaksi.
Lockdownin jälkeen oli palattu kotiin Impact Zonelle ja alettiin suuntaamaan katseita kohti seuraavaa merkittävämpää tapahtumaa, eli Slammiversarya. Tässä välissä oli kuitenkin pieni ja sympaattinen Sacrifice johon oli muutama ihan mielenkiintoinen matsi saatu rakennettua. Selostajina Mike Tenay & Taz.


Se tärkeä kysymys, että minkä vuoksi Angle ja Styles tässä kohtasivat jäi hieman hämärän peittoon. Eipä tähän nyt suuremmin mitään syytä ollut. Styles oli edelleen kiinni oudossa juonikuviossa Kazin & Danielsin kanssa, mutta vielä tähän ei haluttu buukata AJS:n ja Danielsin välistä matsia. Samanaikaisesti Kurt Angle oli hieman joutilaana eikä hänellä ollut oikein muutakaan tekemistä. Heittämällä Anglen ja Stylesin vastakkain oli tarjolla takuuvarmasti ainakin yksi laatumatsi, joten varmaankin noita latuja johtokunnan päätöksentekoprosessi on edennyt tähän matsiin päädyttäessä.

Vaikka Angle vs. Styles matsipari periaatteessa kulutettiin loppuun vuosina 2008-10, niin kyllä heillä edelleenkin tuntui olevan annettavaa. Huolimatta siitä, että taustatarinan puute latisti tunnelmaa niin herrat saivat aikaan oikein erityisen miellyttävän painimatsin joka vei katsojan mukaansa. Mitään aivan uutta ja mullistavaa tämä ei sinällään tarjonnut, mutta Angle & Styles ovat kumpikin mestareita lisäämään otteluihinsa uusia pikku nyansseja, jotka saavat ne vaikuttamaan freeseiltä. Sellaisia nähtiin myös tässä.
Eli aivan upea ja mallikelpoinen painimatsi kuten kaksikolta saattoi odottaakin. Sulavaa teknistä painia, nättiä pikkuspotteja toisensa perään ja ripauksen verran uusiakin elementtejä joilla katsoja pidettiin varpaillaan. Ei missään nimessä paras Anglen ja Stylesin kohtaamisista, mutta siltikin parempi kuin yksikään muu ottelu koko illan aikana. Muuta: Heti kärkeen Samoa Joe & Magnus puolustivat joukkuemestaruuksia Kazin & Danielsin tiimiä vastaan. Kuten tuolla kokoonpanolla pitikin, niin ottelu oli varsin laadukas. Harmillisesti se ei kuitenkaan perushyvää tasoa korkeammalle noussut.

Brooke Tessmacherista oli selkeästi alettu rakentaa knockout-divarin uutta kärkipainijaa ja nyt hän kohtasi mestari Gail Kimin. Ja ihan sellainen mukava matsi tämä olikin, ei valittamista.

Urhea ruskea adoniksemme Devon joutui pinteeseen kun puolusti TV-mestaruuttaan kahta Robbieta vastaan. Mutta kyllähän sankarimme tästä vaivatta selviytyi. Kovinkaan mairittelevia tähtiarvosanoja tälle seikkailulle ei kuitenkaan voi antaa.

Mr. Anderson & Jeff Hardy kohtasivat matsissa joka ei virallisesti ollut ykköshaastajan matsi, mutta Mike Tenayn mukaan veisi voittajan todella lähelle ykköshaastajan asemaa. Jännää…. Noh, ottelu itsessään oli aika perusrykäisy, josta jäi mieleen lähinnä lopetus, joka suurella todennäköisyydellä oli puhdas botchi.

Edelleen voittamattomana jyränneen Crimsonin avoimeen haasteeseen vastasi Eric Young. Puolittain viihdyttävä hassuttelumatsi olikin sitten siitä seurauksena.

Austin Ariesin ja Bully Rayn ottelussa oli potentiaalia. Ainakin minua se kiinnosti kovasti ja myös Impact Zonen yleisö tuntui olevan hienosti menossa mukana. Harmittavasti ottelu ei kuitenkaan odotuksiaan vastannut, vaikka olikin ihan perushyvää suorittamista. Ehkäpä Aries & Bully eivät vaan sopineet toistensa vastinpareiksi.

Vanha, väsynyt ja flegmaattinen. Noilla sanoilla voi kuvata Rob Van Damin TNA-aikaa. Muutamaan ihan kivaan suoritukseen flegu-RVD onnistui kuitenkin venymään ja tässä nähtiin yksi niistä. RVD haastoi Bobby Rooden tikasottelussa mestaruudesta. Mainitaan nyt vielä samassa, että tässä vaiheessa Bobby oli leikannut pitkät hiuksena ja siirtynyt nykyiseen tyyliinsä. Mutta ottelu oli yllättävänkin hyvä. RVD pääsi esittelemään jekkujaan, jotka Roode möi erinomaisesti. Muutama erittäin kivulias ja näyttävä spotti nähtiin. Hyvä mestaruusmatsi.

*** AJ Styles
** Kurt Angle
* Bobby Roode

Yhteenveto: Ihan hyvää keskitasoa. Styles vs. Angle oli odotetusti illan helmi, mutta RVD:n ja Rooden mestaruusmatsi onnistui yllättämään positiivisesti. Sekaan mahtui myös muutama umpisurkea esitys, joka onkin enemmän sääntö kuin poikkeus näissä välitapahtumissa. ”Rusinat pullasta” mentaliteetilla suosittelen tämän katsomaan.

Pähkinänkuorispoilerit
Joe & Magnus VS. Kaz & Daniels (10:54) *** ¼
Tessmacher VS. Gail (6:54) **
Devon VS. Robbie T VS. Big Rob (5:39) *
Anderson VS. J.Hardy (11:39) ** ½
Crimson VS. EY (6:08) * ½
Aries VS. Bully Ray (13:19) ***
Styles VS. Angle (20:45) **** (illan paras)
RVD VS. Roode (15:29) *** ½

Spoilerin alta vuoden yhteenveto Väliviikolla sitten WWE:n Over The Limit. Hyvää joulua!

Välipäivien iloksi
Over The Limit niminen tapahtuma järjestettiin kolmannen kerran ja lyhyen historiansa aikana OTL oli kerennyt tulla tunnetuksi ”WWE:n paskakauden” tuotoksena. Hyvin usein WrestleManian huuma kantoi vielä läpi huhtikuun, mutta toukokuussa pakasta sitten kaivettiin ne kaikkein väsyneimmät ja oudoimmat bookkausideat kun oltiin uupuneita kevään rutistuksesta ja Summerslamiin oli vielä rutkasti aikaa. Sama ilmiö valitettavasti toistui myös vuonna 2012. Tapahtuma järjestettiin Pohjois-Carolinan osavaltiossa ja selostuksesta vastasi koko illan kolmikko Michael Cole, Jerry Lawler & Booker T.

Yleisilmeeltään Over The Limit oli surullisen huono, mutta surkeuden sekaan mahtui varsin mukavat ottelut päämestaruusvöistä. Otetaan näistä se parempi tarkasteluun.
Monet minun sukupolven painifaneista varttuivat katsoessaan Bryan Danielsonin ja CM Punkin otteita Ring Of Honorissa ja muissa indypromootioissa. Tuolloin 2000-luvun aivan alkuvuosina painin maailma toimi vielä eri tavalla kuin 10 vuotta myöhemmin ja harva uskoi, että nämä miehet oikeasti tulisivat WWE:n erikoistapahtumassa ikinä ottelemaan vastakkain. Mutta niin vain maailma oli muuttunut ja miehet kohtasivat päämestaruusmatsissa. Aika monelle pidempään miesten uria seuranneelle fanille tämä oli odotettu hetki.
Eikä tähän suinkaan tarvinnut pettyä. Punk & Bryan ottelivat juuri sellaisen matsin jota heiltä saattoi odottaa. Monimutkaisia lukotuksia ja jännittäviä tilanteenvaihtoja sisältäneen teknisesti lähes täydellisen painimatsin. Tuo oli samalla ottelun ainoa heikkous. Matsi ei tarjonnut juurikaan mitään yllätyksiä.

Tämä oli sellainen pomminvarma neljän tähden suoritus, johon nämä kaksi mestaria huippuvuosinaan ylsivät vaikka silmät kiinni. Mainio painimatsi, joka jätti janoamaan jatko-osaa. Muuta: Poikkeuksellisesti lähetys alkoi keskeltä Battle Royal ottelua, jonka voittaja saisi haastaa oman valintansa mukaan US-, tai IC-mestarin. Perusmäiskettä, jossa Christianin ja Mizin lopputaistelu oli ihan näkemisen arvoinen.

Uudet joukkuemestarit Kofi Kingston & R-Truth joutuivat laittamaan vyönsä linjalle Dolph Zigglerin & Jack Swaggerin ihan mielenkiintoista tiimiä vastaan. Ja ihan hyvätasoinen oli tämä ottelukin. Zigua ja Swägää katsoi mielellään tiiminä.

Layla puolusti Extreme Rulesissa voittamaansa Divas-mestaruutta Beth Phoenixia vastaan varsin keskiverroksi jääneessä kohtaamisessa.

Raskaansarjan mestaruudesta oteltiin varsin viihdyttävässä nelinottelussa, jossa Sheamus puolusti Chris Jerichoa, Alberto Del Rio ja Randy Ortonia vastaan. Menevää viihdemättöä, jossa viimeiset minuutit olivat todella tulisia. Illan toiseksi paras.

Funkasaurus Brodus Clay kävi tuhoamassa Mizin vitsimatsissa. Syvälle oli sukeltanut Miz, joka reilu vuosi sitten oli vielä WWE:n mestari.

Battle Royalin illan aluksi voittanut Christian haastoi Cody Rhodesin IC-mestaruudesta. Harmillisen haaleaksi jäi tämä ottelu. Olisi odottanut, että tämä kaksikko pystyisi parempaan. Ehkäpä Christian ei ollut täysin vielä toipunut loukkaantumisistaan.

The Rockin serkku esiintyi tässäkin tapahtumassa. Vähintäänkin joka kolmas painija maailmassa on The Rockin serkku, mutta tällä kertaa viittaan Camachoon, joka kävi Rybackin parin minuutin myllytyksen läpi.

Illan viimeinen ottelu oli ylipitkä Kummeli-sketsi, jossa John Cena mätki keski-ikäistä pomoaan John Laurinaitisia kunnon koulukiusaajan tavoin yli 15 minuutin ajan. Sen vielä ymmärrän, että Cena vs. Rock tai Cena vs. Brock menee nokkimisjärjestyksessä mestaruusmatsien edelle, mutta tämän bookkaaminen pääotteluksi oli vaan väärin. Niin todella väärin. Kammottava ottelu, suurella todennäköisyydellä koko vuoden huonoin matsi.

Tähdet
*** CM Punk
** Daniel Bryan
* Randy Orton

Yhteenveto: Päämestaruusmatsit olivat kumpikin hyviä, mutta olihan tämä noin muutoin aika kammottava esitys. Funkasauruksen rasittava matsi, Rybackin turha räpellys ja kertakaikkisen kammottava pääottelun kuvatus. Loistavan WrestleManian ja Extreme Rulesin jälkeen tämä oli kuin karu pudotus todellisuuteen.

Pähkinänkuorispoilerit
Over The Limit Battle Royal (12:24) **
Ziggler & Swagger VS. Kofi & Truth (12:17) ***
Beth VS. Layla (7:10) * ½
Sheamus VS. ADR VS. Jericho VS. Orton (15:54) *** ½
Funkasaurus VS. Miz (4:12) *
Rhodes VS. Christian (7:25) ** ¼
Punk VS. Bryan (23:57) **** (illan paras)
Camacho VS. Ryback (1:54) ½
Laurinaitis VS. Cena (17:12) DUD
Ensi vuonna sitten Slammiversary!

Uuden vuoden ensimmäinen. Palautettakin antaa saa!
Slammiversary oli tutusti TNA:n kesän kohokohta ja samalla juhlittiin promootion 10-vuotista taivalta. Sen kunniaksi oli lähdetty tien päälle Texasiin ja lisäksi TNA lanseerasi oman kunniagalleriansa, jonka ensimmäiseksi jäseneksi nimettiin Sting tapahtuman aikana. Selostajana totutusti Mike Tenay & Taz.

En nyt tiedä tuntuiko tämä niin juhlavalta ja erikoiselta kuin TNA olisi toivonut, mutta oli mukana toki yksi todella mukava bonusyllätys. Nimittäin Christian Cage kävi vierailemassa, vaikka olikin WWE:n täysipäiväisen sopimuksen alla. Hyvin poikkeuksellista. Mitään aivan huippuhyviä painimatseja Slammiversary ei pystynyt tarjoamaan, mutta joukkuemestaruusmatsi pääsi melko lähelle.
Toukokuun Sacrificessa Styles ja Angle kohtasivat ottelussa, jonka jälkeen ystävystyivät uudelleen. Angle päätti liittyä AJ:n rinnalle taistelemaan Kazia, Danielsia ja heidän mustamaalauskampanjaansa vastaan. Kaz & Daniels kun olivat maalanneet AJ:stä mielikuvan reittä pitkin huipulle edenneenä kultapoikana. Ja tokihan myös mestaruusvyöt Kurtia ja AJ:tä kiinnostivat.
Oli hyvä ottelu, kuten pitikin tällä nelikolla olla. Todella sulavaa ja menevää painia alusta loppuun. Yksi aivan sairas spottikin nähtiin kun Styles läväytti Springboard Shooting Star Pressin kehän ulkopuolelle Danielsin syliin. Ihan neljän tähden huipputasolle tämä ei yltänyt, mutta ei kovin kauaskaan jäänyt. Tämä jätti vielä nälkää mahdolliselle uusintaottelulle. Muuta: Tapahtuman aluksi Hulk Hogan kumosi x-divisioonan 225 paunan painorajan ja muutti Austin Ariesin ja Samoa Joen kohtaamisen mestaruusmatsiksi. Miehet ottelivatkin vauhdikkaan ja oikein poikkeuksellisen stiffin matsin, joka oli positiivinen avaus tapahtumalle.

Sekä Kid Kash että Hernandez olivat vastoittain palanneet TNA:han ja ottelivat nyt tässä täyteottelussa toisiaan vastaan. Ihan menevä välipala tämä olikin, mutta taustatarinan puute hieman häiritsi.

Seuraavaksi oli vuorossa jo paperillakin niin surkea ottelu ettei siitä voinut kuin nauttia. Devon & Garett Bischoff kohtasivat Robbie E:n ja Big Robin joukkuematsissa. Ja olihan tämä odotetusti aika surkeaa, mutta tavallaan mentiin jo camphuumorin puolelle, mikä oli hyvä juttu.

Maailmanmestarille haettiin ykköshaastajaa kun RVD, Jeff Hardy ja Mr. Anderson kohtasivat kolminottelussa. Ihan menevä ja vauhdikas esitys. Etenkin Jeffillä ja RVD:llä tuntui olevan hyvä kehäkemia keskenään.

James Storm oli Lockdownin katkeran tappion jälkeen vetäytynyt sivuun mietiskelemään uransa jatkoa. Nyt lehmipoika palasi päättämään Crimsonin 16 kuukauden mittaisen tappiottoman putken pikavauhdilla. Ihan toimiva segmentti, mutta matsina toki varsin heikko.

Gail Kim onnistui vielä Sacrificessa säilyttämään Knockout-mestaruuden, mutta nyt Brooke Tessmacher sai uuden tilaisuuden. Valitettavasti tätä matsia vaivasi pikkuiset mokat ja kömpelyydet ja kokonaisuutena jäi heikommaksi kuin naisten edellinen kohtaaminen.

Joseph Park oli hassu ja pullea lakimies, mutta myös hirviö Abyssin pikkuveli. Nyt Jooseppi oli varsinaisessa lirissä kun hän joutui kohtaamaan Bully Rayn NHB-ottelussa. Olihan tässä muutama ihan hassu hetki, mutta ihan ylipitkä matsi toimiakseen.

Sting nimitettiin TNA:n kunniagalleriaan ja sen lisäksi hän haastoi pääottelussa Bobby Rooden maailmanmestaruudesta. Tämä oli mielestäni aika kehno juttu, koska matsi nähtiin jo maaliskuun Victory Roadissa. Ja tämä uusintaottelu jäi joka osa-alueella siitä ensimmäisestä jälkeen. Tylsähkö tapa päättää Slammiversary.

Tähdet
*** AJ Styles
** Daniels
* Austin Aries

Yhteenveto: Mikään umpihuono tapahtuma tämä ei ollut, mutta jäi kyllä kauaksi mistään upeasta kymmenvuotisjuhlasta. Kokonaisuutena varsin keskiverto esitys, jossa jälleen kerran edukseen erottuivat AJ Styles, Daniels, Austin Aries ja muutamat muut tutut nimet. Tunnelma oli tosin varsin hyvä ja yleisöä TNA:n mittapuulla oikein kivasti paikalla, joten siitä plussaa.

Pähkinänkuorispoilerit
Joe VS. Aries (11:48) *** ¼
Kash VS. Hernandez (5:51) **
Devon & Garett VS. Robbie E & Big Rob (5:55) * ½
Anderson VS. J.Hardy VS. RVD (11:24) ***
Crimson VS. Storm (2:11) **
Ms. Tessmacher VS. Gail Kim (7:04) * ½
Bully Ray VS. Joseph Park (10:24) * ½
Styles & Angle VS. Kaz & Daniels (14:23) *** ½ (illan paras)
Sting VS. Roode (10:54) ** ½

Vuoden yhteenveto spoilerin alta Ensi kerralla WWE:n No Way Out.

Sitten porskutetaan varmasti eteenpäin kuin mummo vesijuoksualtaassa.
Tällä kertaa varsin mielenkiintoinen tapahtuman juliste WWE:ltä. No Way Out siis teki paluun ppv-kalenteriin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009, mutta tapahtuma nähtiin helmikuun sijaan kesäkuussa, joka tietysti tuntui hieman oudolta. Tapahtuma järjestettiin New Jerseyssä, jonne seuraavan vuoden WrestleMania oli myös tulossa. Selostajina tutuksi käynyt kolmikko Cole, Lawler & Booker T.

Monella tapaa tämä oli toisinto toukokuun Over The Limitistä, sillä myös tässä päämestaruusmatsit olivat rautaa, mutta muuten anti jäi heikonlaiseksi.
Tähän otteluun oli päädytty puolittaisen sattuman kautta. Alun perin Alberto Del Rion piti haastaa Sheamus, mutta meksikaano oli kokenut tapahtuman alla pienen kolhun eikä pystynyt painimaan. Niinpä uudeksi haastajaksi oli kaivettu alakortissa viime kuukaudet möyrinyt Dolph Ziggler.

Täytyy nyt tässä antaa myös Sheamukselle kehuja, sillä ovathan hänen WrestleManiasta alkaneen mestaruuskautensa puolustukset olleet hyvää tasoa. Myös Dolph Ziggleriä vastaan homma toimi. Ziggler loistavana liikkeiden myyjänä sai Sheamuksen näyttämään todella hyvältä ja yhtä lailla myös Dolphilla oli ottelussa omat tähtihetkensä.
Illan avausotteluna tällä oli myös automaattisesti yleisö takanaan ja luulenpa, että tämä olisi sytyttänyt missä vaiheessa tahansa. Erittäin hyvä matsi, vaikka ihan neljän tähden huipputasolle ei päästykään. Joka tapauksessa jälleen yksi osoitus siitä, että myös Ziggler taitojensa puolesta kuuluu pääottelijoiden joukkoon. Muuta: Ricardo Rodriguez ja Santino Marella kohtasivat hassukkaassa tuxedo-ottelussa, jossa oli siis tarkoituksena repiä puku vastustajan päältä kokonaan pois. Ei muuta lisättävää tähän.

Cody Rhodes ja Christian ottelivat jälleen IC-mestaruudesta ja tällä kertaa matsi olikin jonkin verran parempi kuin Over The Limitissä. Ei siltikään mitään kovin erityistä, mutta perushyvä keskikortin esitys kumminkin.

Primo & Epico, Tyson Kidd & Justin Gabriel, Usot sekä Prime Time Players olivat mukana neljän joukkueen matsissa, jossa haettiin uutta ykköshaastajaa. Ihan kiva, että tällainenkin matsi oli mahdutettu mukaan, mutta eipä tämä paljon muistoja jättänyt.

Beth Phoenix sai vielä kertaalleen mahdollisuuden voittaa Diva’s mestaruuden takaisin Laylalta. Samalla tavoin tämä jäi yhdentekeväksi kuin naisten aiemmatkin kohtaamiset.

Suurella hypellä WWE:hen tullut Sin Cara kohtasi yksipuolisessa näytösottelussa toisen meksikolaispainijan Hunicon. Kesyksihän tämä jäi, vaikka Sin Caran uniikki kehävalaistus olikin kiva yksityiskohta.

WWE:n mestaruusottelu oli jälleen hyvä. CM Punk puolusti tällä kertaa Daniel Bryania sekä Kanea vastaan kolminottelussa. Kuviossa oli tiukasti mukana myös AJ Lee, joka seurasikin tapahtumia kehän laidalta. Erittäin viihdyttävä ja tiivistahtinen ottelu johon myös Kane kolmantena pyöränä sopi oikein hyvin tuomaan kontrastia.

Ryback liiskasi taas kaksi paikallispainijaa pariin minuuttiin.

Illan viimeisessä ottelussa John Cena kohtasi Big Show’n teräshäkissä Ehkäpä bookkaajat itsekin tajusivat, että tämä ei ole se kaikkein vetävin matsi, niin tämän ympärille oli luotu paljon muuta hässäkkää. Itse Mr. McMahon oli seuraamassa ottelua kehän laidalla ja Cenan voittaessa John Laurinaitis saisi potkut kenraalimanagerin roolistaan. Paljon enemmänkin porukkaa sekaantui tähän matsiin ja tämä olikin varsinainen malliesimerkki ylibookatusta ottelusta. Mutta se ei sinällään haitannut, koska ilman sitä tämä olisi ollut vielä kamalampi. Hetkensä tällä oli, mutta siltikin kehno pääottelu.

Tähdet
*** Dolph Ziggler
** Sheamus
* CM Punk

Yhteenveto: Päämestaruusmatsit olivat jälleen hyviä, mutta niiden jälkeen tuli iso pudotus. Hyvä puoli tässä oli, että vihdoin saatiin päätökseen tämä John Cenan ja Laurinaitisin kammottava kärhämä. Kokonaisuutena aika heikko WWE:n ”paskakauden” tuotos. Ehkäpä Summerslamia kohden meno piristyy, kuten monena vuonna tapana on ollut.

Pähkinänkuorispoilerit
Sheamus VS. Ziggler (15:10) *** ½ (illan paras)
Ricardo VS. Santino (4:27) ½
Rhodes VS. Christian (11:33) ***
4-Way Tag (9:31) **
Beth VS. Layla (6:55) * ½
Hunico VS. Sin Cara (5:47) * ½
Kane VS. Bryan VS. Punk (18:16) *** ½
Ryback VS. Delaney & Grymes (1:37) DUD
Cena VS. Big Show (19:23) ** ½

Vuoden yhteenveto spoilerin alta Ensi kerralla TNA:n Määränpää Tuntematon!

Suosikki PPV-julisteitani tuo. Tällä videolla tietenkin osuutensa asiassa, menee suosikkipromovideoihin tämä. Hauska ja poikkeava pätkä, AJ:n suhde Bryaniin oli tuolloin ihan mielenkiintoinen ja merkittävä osa tätä Bryan-ilmiön alkukaarta.

Jos tuota Over The Limit PPV:tä hieman kommentoi näin jälkijunassa, niin vähän petyin tuohon Punk-Bryaniin aikoinaan. Olihan se hyvä ottelu ja neljä tähteä oli oikeutettu, mutta odotukset olivat paljon korkeammalla. Edeltävän vuosikymmenen kuumimmat ja lahjakkaimmat indynimet isolla stagella - ei sitä olisi syytä odottaa vähempää. Noh, onpahan tuo ottelu kuitenkin todistettu ja vielä tässä No Way Outissa Kanella höystettynä. Muistaakseni tykkäsin tuosta triple threatista, taisi olla mielestäni MOTN. Main event sen sijaan oli aikalailla tuubaa tuossa PPV:ssä.

Kiitokset Wanhukselle kommenteista. Sitten jatketaan.
Austin Aries komeilee tuossa julisteessa, vaikka jostain syystä ei tuossa kuvassa näytä yhtään itseltään. Aries oli kansikuvapoikana hyvästä syystä – tässä tapahtumassa hän pääsi vihdoin haastamaan siitä suurimmasta mestaruudesta. Noin muuten Destination X oli vahvasti rakennettu x-divisioonan ympärille. Teemana oli mahdollisuuden tarjoaminen uusille painijoille. Illan aikana käytiin pieni turnaus, joka huipentui neljän miehen Ultimate X-otteluun mestaruudesta. Taz oli harmillisesti sivussa selostushommista ja häntä Mike Tenayn rinnalla tuurasi Jeremy Borash.

Destination X oli ihan pirteä tapahtuma vaikka silläkin omat aallonpohjansa oli. Tapahtumassa nähtiin parikin oikein hyvää matsia, joten otetaan ne tarkasteluun.
Tämä liittyi siihen kammottavaan kuvioon, jossa olivat mukana myös Dixie Carter ja Claire Lynch. Se oli yksi koko vuoden surkeimmista juonikuvioista, mutta sen verukkeella saatiin AJS ja Daniels ottelemaan Last Man Standing ottelussa, joten jotain hyvääkin se tuotti.

Vuotta aiemmin tässä samassa Destination X-tapahtumassa miehet kohtasivat myös, mutta tuolloin kyseessä oli ystävysten välinen taidonnäytös. Nyt oli eri ääni kellossa kun miesten feudi oli mennyt henkilökohtaisuuksiin ja hajottanut perheitä. Tuota katkeroitunutta tunnetta ottelijat pystyivät myös välittämään ja alusta alkaen tämä tuntui ehdalta taistelulta, kuten tällä stipulaatiolla kuuluukin.
2010-luvun showpainissa on harvinaista, että ottelija vuotaa vertaa. Puhumattakaan siitä, että molemmat niin tekisivät, mutta tässä sellainenkin tilanne nähtiin. Mitään ei siis säästelty vaan TNA-veteraanit pistivät kaikkensa likoon. Se kannatti, koska tämä oli erittäin kovatasoinen ottelu. Huolimatta siitä, että AJS vs. Daniels oli todella kulunut ottelupari ja tämänkertainen juonikuvio umpikehno niin ottelu oli täyttä rautaa. TNA:n kaikista typeristä bookkauspäätöksistä on tehty nettisivujakin, mutta välillä sokeakin orava kävyn nappaa. Tämä Austin Ariesin tarina oli nimittäin lähes täydellinen. Tasan vuotta aiemmin tässä samassa tapahtumassa Aries voitti ottelun, josta sai palkinnoksi työsopimuksen firman kanssa. Loppuvuodesta hän oli jo noussut x-divisioonan mestariksi ja tullut tunnetuksi laatumatsien painijana. Kevään aikana Aries alkoi jo kasvaa yli x-divisioonan saappaista ja pääsi silloin tällöin ottelemaan myös raskaansarjan pääottelijoita kuten Samoa Joeta ja Bully Rayta vastaan. Aries selviytyi myös noista ulos voittajana ja nousu parrasvaloihin oli lopullisesti tapahtunut. Missään vaiheessa hän ei ollut x-divisioonan mestaruuttaan hävinnyt, joten Aries ehdotti Impactin kenraalimanageri Hulk Hoganille erityisjärjestelyä – hän luopuisi x-mestaruudesta, mutta saisi vaihtokaupaksi raskaansarjan ykköshaastajan paikan. Tämä sopi Hoganille ja nyt Aries sai elämänsä tilaisuuden.

Pitkät hiuksensa lyhyeksi leikkauttaneen Bobby Rooden mestaruuskausi oli ennätyspitkä. Hän oli voittanut vyön 26.10.2011 ja hallinnut sitä 256 vuorokauden ajan. Tämän pitkän kauden aikana Roodesta oli lopullisesti kuoriutunut sellainen tähtipainija, johon hänellä oli potentiaalia. Joten asetelmat TNA:n mittakaavassa historiallisen kovalle pääottelulle olivat olemassa. Ainoa mikä tästä palapelistä enää puuttui oli se, että itse ottelua ei mokattaisi. Niin kovin usein TNA on saanut nostettua odotukset pilviin, mutta loppuhuipennus on lässähtänyt. Tällä kertaa niin ei onneksi käynyt. Aries & Roode painivat upean matsin, joka kuuluu ehdottomasti koko vuoden parhaimmistoon. Tämä ottelu oli kuin miniatyyri Rooden koko mestaruuskaudesta. Hän käytti kaikki vippaskonstit joilla oli aiemmin selvinnyt ja matsi kertoi siten upean tarinan. Tuohon kun lisää laadukkaan ja kiivastempoisen painin ja timanttisen taustatarinan niin tämä oli melkein täydellinen napakymppi. Upea matsi, jonka suosittelen katsomaan. Ei se ole sattumaa, että juuri nämä kaksi miestä poimittiin kituvasta TNA:sta WWE:n leipiin vielä ”vanhoilla” päivillään. Muuta: Illan ensimmäiset viisi ottelua olivat x-divisioonan äksöniä, jossa haettiin osallistujia myöhemmin käytävään neljän miehen Ultimate X-otteluun. Näistä karsintamatseista ehdottomasti paras oli Kenny Kingin ja Doug Williamsin kohtaaminen, joka nousi jopa kolmen tähden tasolla. Muut olivat lyhyempiä ja kehnompia esityksiä.

Perinteeksi muodostunut Bound For Glory-turnaus oli myös käynnissä. Siinähän haettiin raskaansarjan mestarille ykköshaastajaa BFG:hen. Kaavio oli heittänyt vastakkain Samoa Joen ja Kurt Anglen, joka oli tuttuakin tutumpi matsipari. Kaksikko hoiti tämän ammattimaisesti ja puristivat sellaisen perusvarman kolmen tähden suorituksen toisistaan irti.

Siihen Ultimate X-mestaruusotteluun selviytyivät Zema Ion, Sonjay Dutt, Mason Andrews ja Kenny King. Harmillisesti tämä oli myös koko illan suurin pettymys. Tämä ei tuntunut lähellekään niin isolta jutulta kuin olisi turnausfinaalina toivonut. Keskinkertainen esitys.

Tähdet
*** Austin Aries
** Bobby Roode
* AJ Styles

Yhteenveto: Hyvää tekemistä TNA:lta! Ariesin ja Rooden pääottelu on monen papereissa top 10-kamaa koko firman historian ajalta, eikä suotta. Tuo ei kuitenkaan edes ollut ainoa tähtihetki, koska myös Daniels ja Styles antoivat kaikkensa hurjassa LMS-ottelussa. X-divariturnaus ei sekään huono ajatus ollut, joskin loppuhuipennus jäi heikoksi. Ehdottomasti hieno tapahtuma ja vuoden parhaimmistoa TNA:n osalta. Laitan arvosanojen keskiarvoon neljäsosan lisää, koska lyhyet x-divarin karsintamatsit sitä raahaavat liikaa alaspäin.

Pähkinänkuorispoilerit
Rubix VS. Andrews VS. Only VS. Darsow (8:23) * ½
Andrews VS. Kash (8:09) ** ¼
King VS. Williams (10:36) ***
Dutt VS. Cameron (7:17) **
Ion VS. Cassanova (3:55) *
Joe VS. Angle (14:39) ***
Styles VS. Daniels (17:41) ****
Ion VS. Dutt VS. Andrews VS. King (8:52) ** ½
Aries VS. Roode (22:41) **** ½ (motyc)

Vuoden yhteenveto spoilerin alla Ensi kerralla taas WWE: vuoro ja Rahasalkkutapahtuma!

Keskiviikko on se perinteeksi muodostunut julkaisupäivä, mutta nyt poikkeuksellisesti arvostelua ulos jo tiistaina.
Edellisen vuoden Money In The Bank Chicagossa oli maaginen tapahtuma CM Punkin mestaruusvoittoineen kaikkineen. Ihan samanlaista hurmoshenkeä ei ollut tällä kertaa odotettavissa, mutta ihan mielenkiintoiselta tämänkin vuoden painos etukäteen vaikutti. Paikkana oli Phoenix ja selostuskolmikkona Cole, Lawler & Booker T.

Tikasottelut olivat kumpikin ihan hyviä ja niistä lisää arvostelun loppupuolella. Illan parhaassa matsissa tikkaita ei kuitenkaan käytetty.


Näiden kahden painitaiturin feudi oli alkanut keväällä ja kantanut tänne keskikesään saakka. Mestaruusvyön lisäksi tapahtumien keskiössä oli AJ Lee ja tästä olikin kehkeytynyt melkoinen kolmiodraama. Sekä Punk että Bryan olivat kummatkin vuorollaan rakastuneita AJ:hin ja molemmat olivat myös kosineet naista. AJL oli yhtä lailla epävarma tunteistaan ja nyt oltiin päädytty ratkaisuun, jossa hän toimisi erikoistuomarina tässä mestaruusottelussa. Tuon erikoisuuden lisäksi tässä ei diskauksia tunnettu, joten mistään ihan tavallisesta painimatsista ei ollut kyse.

Erikoistuomarimatsit ovat aina hieman kinkkisiä tapauksia. Jollain tapaa stipulaatiota tulee hyödyntää, mutta aika usein vieraileva tuomari sitten viekin kaiken huomion kehätoiminnalta ja matsin rakenne kärsii. Tämä olikin taidonnäyte siitä, kuinka asian pystyy hoitamaan myös oikein. AJ Leen läsnäoloa ei missään vaihessa unohdettu, mutta pääroolissa olivat silti itse ottelijat.
Kestoa matsilla oli lähemmäs puoli tuntia, joten oli ihan luonnollista, että vitosvaihteella ei koko aikaa paahdettu. Lisästipulaatioiden vuoksi matsi ikään kuin jakaantui useisiin eri vaiheisiin, jotka kuitenkin lopulta nivoutuivat sopivasti yhteen. Mikään supermahtava klassikkomatsi tämä ei ollut, mutta enemmän kuin pätevä WWE-mestaruusmatsi. Punkin mestaruuskausi on kyllä ollut matsilaadultaan kovatasoinen. Muuta: Tapahtuma avattiin teemansa mukaisesti salkkutikasmatsilla, jonka voittaja pääsisi haastamaan raskaansarjan mestarin. Tähän oli kasattu hieman nuorempia ja nimettömämpiä painijoita. Tyson Kidd, Santino Marella, Damien Sandow, Sin Cara, Cody Rhodes ja Tensai eivät varsinaisesti mitään etusivun otsikoita kahmineita painijoita olleet. Heidän lisäkseen mukana olivat hieman nimekkäämmät ex-mestarit Christian ja Dolph Ziggler. Alkuun tässä oli hieman käynnistysvaikeuksia, mutta kun kiuas lämpeni, niin siitä irtosi ihan hyvät löylyt. Hyvä avausmatsi.

Alberto Del Rio haastoi Sheamusin MM-vyöstä. Ihan hyvä ja urheilullinen painimatsi, mutta jotenkin tämä matsipari ei kovinkaan kiinnostava ollut ja ihan täysin ei jaksanut tähän keskittyä.

Primo & Epico kohtasivat Prime Time Players’it. Taustalla oli, että viime kuussa latinojen manageri Abraham Washington oli vaihtanut puolia PTP:n rinnalle ja iskenyt puukkoa entisten asiakkaidensa selkään. Ihan peruskiva välipalamatsi, johon sai kivasti liekkiä AW:n kautta.

Ryback jatkoi rellestämistään. Tällä kertaa hän kuitenkin murskasi paikallispainijoitten sijaan WWE:n rosterin pysyväisjäseniä. Tulilinjalla olivat Tyler Reks & Curt Hawkins.

Ennen pääottelua nähtiin kuuden diivan joukkuematsi, jossa Beth Phoenix, Natalya & Eve Torres kohtasivat Laylan, Taminan ja Kaitlynin muodostaman kolmikon. Tämä nyt oli tarkoituksellakin suunniteltu sellaiseksi ”vessataukomatsiksi”, josta ei kummempaa kerrottavaa jäänyt.

Illan jälkimmäisessä MITB-ottelussa oli vain viisi osallistujaa, mutta he olivat sitäkin nimekkäämpiä. John Cena, Miz, Big Show, Kane ja Chris Jericho – kaikki entisiä päämestareita. On mainitsemisen arvoista, että pitkästä urastaan huolimatta tämä oli Cenalle hänen ensimmäinen MITB-ottelu. Matsi sisälsi hauskoja hetkiä ja kivoja spotteja, mutta jäi ihan rahtusen verran jälkeen toisesta tikasottelusta. Tosin tämän loppuhetkillä nähtiin ikimuistoinen, satoja meemejä innoittanut tapahtuma.


Tähdet
*** CM Punk
** Daniel Bryan
* Dolph Ziggler

Yhteenveto: Olihan tämä ihan hyvä. Kummatkin MITB-ottelut ylsivät kutakuinkin odotustensa tasolle, vaikka huipputaso jäi haaveeksi. Se ei suuremmin haitannut kun Punk & Bryan hoitivat sen osaston. Rybackin rellestys ja naisten matsi olivat huonoja, mutta niiden tarkoituksenakin oli tarjota hengähdystauko Punk vs. Bryanin ja MITB:in välillä. Joten parempaa tämä oli kuin edeltäneet Over The Limit ja No Way Out.

Pähkinänkuorispoilerit
WHC Money In The Bank (18:30) *** ½
Sheamus VS. Del Rio (14:25) ***
PTP VS. Primo & Epico (7:32) **
Bryan VS. Punk (27:49) **** (illan paras)
Ryback VS. Hawkins & Reks (4:21) *
6-Diva Tag (3:25) *
WWE Championship Money In The Bank (20:07) *** ¼

Vuoden yhteenveto spoilerin alla Ensi kerralla TNA:n Kovan Ytimen Oikeutta.

Nyt meni yli keskiviikon, mutta tokkopa tuolla suurta merkitystä on.
Vuoden viimeisen kolmanneksen aluksi mässäiltiin hardcorepainilla. Nimensä mukaisesti tapahtumassa keskityttiin rajuihin matsimuotoihin. Kantavana teemana oli Bound For Gloryn ykköshaastajuusturnaus. Tuon turnauksen nimissä oli luvassa kolme nelinottelua, joissa kaikissa oli erityisstipulaatio. Voittajille oli luvassa 20:n pisteen jättipotti kun normaalisti maksimipistemäärä oli 10. MM-vyötä toki puolustettiin myös ja TNA:n syöpänä tunnettu Aces&Eights oli ilmestynyt myös kuvioihin. Paikkana tuttu Impact Zone ja selostajina Tenay & Taz.
Austin Aries päätti ikimuistoisesti Bobby Rooden pitkän mestaruuskauden heinäkuun Destination X:ssä ja nyt oli ”pakollisen” revanssin aika. Ensimmäinen kohtaaminen oli lähestulkoon napakymppi, joten odotukset olivat korkealla. Jatko-osat harvemmin nousevat originaalin veroisiksi niin elokuvissa kuin showpainissakin. Tuo piti paikkaansa tälläkin kertaa, mutta huonoksi tätä ei voi suin surminkaan väittää.
Miehet sopivat toistensa vastustajiksi oikein mainiosti ja se näkyi tässäkin ottelussa. Se soljui omalla painollaan eteenpäin ja oli nautittavaa katseltavaa. Olisi tälle neljäkin tähteä ehkä voinut antaa, mutta ne mahdollisuudet menivät kun ottelun lopussa nähtiin mielestäni ihan turha tuomariepisodi ja matsin uudelleenkäynnistys. Siitä en oikein perustanut, mutta varsin kovatasoinen pääottelu johon voi varsin tyytyväinen olla. Muuta: Chavo Guerrero oli saapunut TNA:han ja muodostanut joukkueen Hernandezin kanssa. He saivat vastaansa Gunnerin & Kid Kashin pahistiimin. Ihan perusmukava joukkuematsi, mutta ei jättänyt suurempaa muisteltavaa.

Rob Van Dam, Magnus ja Mr. Anderson kohtasivat Falls Count Anywhere-ottelussa, jossa oli jaossa 20 BFG-turnauksen pistettä. Myös Pope Dineron piti olla matsissa, mutta Aces&Eights pieksi tämän takahuoneessa ottelukelvottomaan kuntoon. Matsi jäi melko pettymykseksi, koska stipulaatiosta ei mitään ekstraa irti saatu.

Ruskea adoniksemme, Devon, puolusti rakasta TV-mestaruuttaan Kazariania vastaan. Ihan sellainen puolittain viihdyttävä tapaus tämä oli, ei suurempaa moitittavaa.

Ms. Tessmacher puolusti Knockout-mestaruuttaan Madison Raynea vastaan. Madisonilla oli meneillään kummallinen suhde erotuomari Earl Hebnerin kanssa ja tämähän totta kai oli raitapaitoineen paikalla. Joten enemmän tässä siihen keskityttiin kuin itse painimiseen. Tulos sen mukainen.

Bound For Glory turnaus jatkui neljän miehen pöytämatsilla Bully Rayn, Jeff Hardyn, James Stormin ja Robbie E:n kesken. Tämä oli jo paljon parempi kuin se FCA-pannukakku, mutta ei vieläkään mitään erityisen muistettavaa settiä.

X-divisioonaa ei myöskään oltu unohdettu, vaan tuore mestari Zema Ion puolusti Kenny Kingiä vastaan. Odotuksia tälle ei oikeastaan ollut, niin pääsi yllättämään mukavan positiivisesti.

Illan viimeisessä Bound For Glory-nelinottelussa oli tähdistökentällinen esillä. Kurt Angle, Samoa Joe, Chris Daniels ja AJ Styles ottelivat tikasmatsissa, jossa oli myöskin voittajalle tarjolla 20 pistettä. Tämä olikin selkeästi paras näistä hardcorematseista. Muutama oiken räväyttävä spotti ja kokonaisuutena oikein sulavaa ja nautittavaa menoa.

Tähdet
*** Bobby Roode
** Austin Aries
* Chris Daniels

Yhteenveto: Olihan tämä sellainen välitapahtuma, mutta loppua kohden nähtiin ihan tasokastakin menoa. Tikasmatsi ja MM-ottelu päättivät illan vahvasti. Ne suosittelen tarkastamaan, jos mahdollisuus on.

Pähkinänkuorispoilerit
Chavo & Hernandez VS. Gunner & Kash (9:37) ** ¼
Magnus VS. Anderson VS. RVD (9:05) **
Devon VS. Kazarian (8:32) **
Rayne VS. Tessmacher (5:30) *
J.Hardy VS. Bully VS. Robbie VS. Storm (13:49) ***
Ion VS. King (11:08) ***
Angle VS. Daniels VS. Joe VS. Styles (16:23) *** ½
Roode VS. Aries (24:36) *** ½ (illan paras)

Vuoden yhteenveto spoilerin alta Ensi kerralla sitten yksi vuoden suurimmista, SummerSlam!

Foorumin ylläpitäjille tiedoksi, että ainakaan minulla ei toimi tuo tinypic edelleenkään, joten kuvat kopioitu omasta blogistani suoraan.
Kesä oli tuonut muutoksia kuvioihin. John Laurinaitisin saatua ”potkut” oli Raw’n uudeksi toimitusjohtajaksi nostettu AJ Lee, josta sai revittyä monenlaista draamaa irti. Booker T puolestaan oli jättänyt selostajan tehtävät ja aloittanut Smackdownin toimitusjohtajana. Heinäkuussa nähtiin Raw’n 1000. jakso, jonka jälkeen Raw muuttui pysyvästi kolmetuntiseksi ohjelmaksi. Tuon juhlajakson päätteeksi CM Punk laittoi The Rockin nukkumaan Go To Sleepillä ja oli näin ollen kääntynyt puhtaaksi heelpainijaksi.

Tämä oli järjestyksessään 25. Summerslam ja neljättä vuotta peräkkäin se järjestettiin Los Angelesin Staples Centerissä. Selostuksesta vastasivat tällä kertaa Michael Cole & Jerry Lawler kaksistaan.
Toukokuussa tämä tarina alkoi kun Brock Lesnar uhkasi kaapata koko Raw’n kontrollin itselleen. Ainoa mies, jolla riitti pokkaa vastustaa Lesnaria oli tietenkin Triple H. Suivaantunut Lesnar suhtautui asiaan siten, että mursi HHH:n käden Kimura-lukollaan. Jo kesäkuussa HHH kipsi kädessään haastoi Lesnarin otteluun ja lähestyttäessä Summerslamia myös Shawn Michaels ilmestyi kuvioihin ystävänsä Hunterin tueksi. Tapahtumaa edeltäneessä Raw’ssa Lesnar pillastui Michaelsiin täysin ja mursi myös hänen kätensä Kimura-lukolla. Näin ollen HHH:n piti pärjätä ilman ystävänsä tukea kehänlaidalta, mutta sai tuosta varmasti rutkasti lisämotivaatiota Pedon kaatajaisiin.

Paluunsa jälkeen Lesnar oli otellut vain kerran, Extreme Rulesissa John Cenaa vastaan. Siinä missä tuo Cena-kohtaaminen oli tavallaan jopa omituinen painimatsi, niin tässä hiihdeltiin tutumpia latuja. Tämä oli enemmän sellainen puhtaasti WWE-tyylinen viihdemättö.

Ehdottomasti hyvä pääottelu, mutta ei tämä millään yltänyt hurjien ennakko-odotustensa tasolle. Ottelun parasta antia olivat hetket, kun miehet myllersivät kehän laidalla, mutta hardcore-elementtejä tähän ei sen enempää tuotu. Oli varmasti tiedossa, että tämä ei jää ainoaksi kohtaamiseksi, niin jotain haluttiin vielä säästellä. Muuta: Yleisön suosioon taas vaihteeksi noussut Chris Jericho kohtasi illan avausmatsissa Money In The Bank-voittaja Dolph Zigglerin. Hyvä ottelu, mutta täyteen potentiaaliinsa ei yltänyt.

Daniel Bryan & Kane olivat mukana omituisessa rakkauskuvioissa AJ Leen kanssa aiemmin kesällä ja nyt ottelivat keskenään. Ihan perushyvä iso mies vs. pieni mies ottelu, mutta ei sen kummemmin noussut esille.

The Miz puolusti IC-mestaruuttaan Rey Mysteriota vastaan. Tämä jatkoi tuttua linjaa, eli perushyvää tekemistä, mutta ei sen ihmeempää.

MM-vyöstä ottelivat jälleen Sheamus ja Alberto Del Rio. Kummankin hahmot olivat hieman kulahtaneita ja näin ollen liveyleisökään ei osannut tähän kunnolla syttyä. Myös ottelun lopetus oli hieman kummallinen ja käytännössä takasi feudin edelleen jatkuvan.

Joukkuemestaruudet ratkottiin tummaihoisten painijoiden kesken kun Prime Time Players haastoi Kofi Kingstonin & R-Truthin mestaritiimin. Tämä jäi painitasoltaan illan heikoimmaksi esitykseksi, mutta toisaalta sen roolikin oli toimia pienenä hengähdystaukona ennen isoja pääotteluita.

CM Punk oli tosiaan kääntynyt pahan puolelle ja joutui puolustamaan WWE-mestaruuttaan kolminottelussa meritoituneita haastajia Big Show’ta ja John Cenaa vastaan. Tuntui, että tämä ottelu jäi hieman kesken. Lopetus tuli ehkä sittenkin liian nopeasti ja kevyesti. Hieman enemmän olisi odottanut.


Tähdet
*** Brock Lesnar
** Triple H
* CM Punk

Yhteenveto: Summerslam oli hyvä kokonaispaketti, mutta todellisen huipputason ottelun puuttuminen oli iso miinus. Sijoittuu kuitenkin rankingissa suhteellisen korkealle tasaisen laatunsa vuoksi ja kyllä tälle voi hyvälle omallatunnolla suositukset antaa.

Pähkinänkuorispoilerit
Jericho VS. Ziggler (13:07) *** ¼
Bryan VS. Kane (8:03) ** ½
Miz VS. Mysterio (9:10) ***
Sheamus VS. Del Rio (11:22) ***
PTP VS. Truth & Kofi (7:07) **
Cena VS. Show VS. Punk (14:29) *** ¼
Lesnar VS. HHH (18:47) *** ½ (illan paras)

Vuoden yhteenveto spoilerin alla Seuraavalla kerralla vuorossa TNA:n No Surrender

Aika tylsähkö SummerSlam oli tuo 2012. Ziggler-Jerichosta muistan tykänneeni ja odotin, että he olisivat matsanneet pian tuon jälkeen, mutta Jericho taisi kadota taas puoleksi vuodeksi tuon jälkeen (tai ainakin pian tuon jälkeen)? Lesnar-HHH on myös tylsä paritus - kerran sen olisi kärsinyt, mutta siitä väännettiin kolme kertaa eikä yksikään ollut kovinkaan erikoinen matsi. Seuraavan SummerSlamin Lesnar-ottelu oli sitten roimasti parempi.

Kiitoksia Wanhukselle kommentista!
No Surrederin merkittävin juttu oli, että Bound For Glory turnaus oteltaisi päätökseen ja näin ollen uusi ykköshaastaja olisi illan päätteeksi selvillä. Noin muuten ei mitään uutta Orlandon auringon alla. Selostajina tässä syyskuun tapahtumassa tutusti Mike Tenay & Taz.

Välitapahtuman leima kuulsi läpi koko illan ja mitään erityisen upeaa syyskuinen sunnuntaiehtoo ei onnistunut tarjoamaan. Joukkuemestaruuksista tosin oteltiin kovatasoinen matsi, joten otetaan se tarkasteluun.


Samaiset joukkueet kohtasivat Slammiversaryssa ja silloin Angle & Styles nappasivat mestaruusvyöt myös nimellä ”Bad Influence” tunnetulta Kazin & Danielsin tiimiltä. Paria viikkoa myöhemmin Impactissa mestaruudet päätyivät jälleen Kazin & Danielsin käsiin ja sen koommin he eivät olleet vöistä luopuneet. Nyt kun AJ & Kurt olivat menettäneet mahdollisuutensa BFG-turnauksessa, niin superkaksikko suuntasi katseensa jälleen kohti joukkuekultaa.
Helppoa on, kun osaa. Tämä matsi soljui eteenpäin hyvin vaivattoman oloisesti ja oli mukavaa katsottavaa. Anglella ja Stylesilla oli mahtava kehäkemia niin vastustajina kuin joukkueenakin ja lähes samalla tasolla olivat myös Kaz & Daniels. Oikein hyvä matsi, josta jäivät erityisesti mieleen lukuisat vastaiskut ja pari todella kuumottavaa near fall-tilannetta.
Kesto: 19:31
Voittajat: Kaz & Daniels
Arvosana: *** ½


Muuta: Bound For Glory turnaus päätettiin siten, että illan aikana käytiin miniturnaus neljän kärkimiehen kesken. Ensimmäisessä välierässä kohtasivat Samoa Joe ja Jeff Hardy. Ottelu käynnistyi hitaanlaisesti, mutta vauhtiin päästyään tarjosi kyllä ihan kelvollisen avausmatsin tapahtumalle.

Heti perään toisessa välierämatsissa kohtasivat James Storm ja Bully Ray. Tämä jäi astetta heikommaksi, mutta ymmärrettävästi paukkuja haluttiin säästellä myös finaaliotteluun.

Naisten Knockout-mestaruudesta ottelivat Ms. Tessmacher ja hänen pitkäaikainen mentorinsa Tara. Näistä asetelmista olisi voinut rakentaa hyvänkin ottelun, mutta tässä jäätiin aivan perustasolle.

Tässä välissä show’ta nähtiin pidempi segmentti, jossa maailmanmestari Austin Aries haastoi erään Aces & Eightsin jäsenen epäviralliseen nyrkkitappeluun. Lopulta tilanne päätyi joukkotappeluksi, joka tyhjensi koko pukuhuoneen. Rytäkässä Jeff Hardy loukkasi itsensä, joka vaikutti suuresti illan pääottelun kulkuun.

Zema Ion puolusti X-divisioonan mestaruuttaan kokenutta intialaista Sonjay Duttia vastaan. Ja ihan näppärä ottelu tämä olikin, ei valittamista.

Ihan mielenkiintoinen ja tuore ottelupari nähtiin seuraavaksi kun TNA:n nuoriin toivoihin kuulunut Magnus kohtasi kehäveteraani RVD:n. Tässä nyt paistoi läpi se RVD:n koko TNA-uraa leimannut flegmaattisuus ja hän selkeästi halusi vaan kuitata palkkashekin pienimmällä mahdollisella vaivalla. Noh, ei tämä nyt mikään umpisurkea ollut, mutta ei kyllä erottunut massastakaan.

Kuukausia odotetusta BFG-turnauksen finaalista kehkeytyi melkoinen pannukakku. Ässäkasien käsissä osumaa ottaneen Jeff Hardyn otteleminen Bully Rayta vastaan oli viime sekuntiin asti epävarmaa. Kyllähän Hardy lopulta kehään raahautui, mutta koko ottelu oli pelkkää vamman myymistä ja sai etenkin Bully Rayn näyttämään todella heikolta ja typerältä. Pettymys pääotteluksi.

Tähdet
*** Kurt Angle
** AJ Styles
* Kazarian

Yhteenveto: Eipä tässä nyt mitään suurta intohimon paloa ollut. Perusvarma suoritus ja ainoa tavoitekin tuntui olevan vain rakentaa Bound For Glorya, ei edes yrittää mitään sen erikoisempaa. Joukkuematsi erottui joukosta ja muutama ihan menevä keskikortin ottelu saatiin sen lisäksi. Ei kuitenkaan säväyttänyt oikein millään lailla.

Pähkinänkuorispoilerit
Joe VS. J.Hardy (12:35) ***
Bully VS. Storm (13:55) ** ½
Tessmacher VS. Tara (6:37) * ½
Ion VS. Dutt (11:33) ***
RVD VS. Magnus (10:08) ** ½
Kaz & Daniels VS. Angle & Styles (19:31) *** ½ (illan paras)
Bully VS. J.Hardy (12:24) ** ½

Vuoden yhteenveto spoilerin alta Seuraavalla kerralla vuorossa WWE:n Night Of Champions